Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan Riina Katajavuorelle ja Salla Savolaiselle teoksesta Mennään jo naapuriin (Tammi 2017). Palkinnon arvo on 4000 € ja se jaetaan tasan tekijöiden kesken.
Mennään jo naapuriin tutustuttaa lukijan 18 Suomeen eri syistä muuttaneeseen ja pääkaupunkiseudulle kotiutuneeseen perheeseen. Se on ajankohtainen ja tärkeä kirja, joka kertoo että ihmisillä on enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia. Mennään jo naapuriin kertoo tämän päivän Suomesta.
Lisäksi jaetaan kaksi kunniamainintaa, Kirsti Kurosen kirjalle Pönttö (Karisto 2017) ja Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin kirjalle Zoo! Viraalit nerot (Otava 2017).
Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Kirsi Kunnaksen Punni on hauska ja viisas kertomus erilaisuuden hyväksymisestä (Tiitiäisen tarinoita, WSOY 1957). Punni-jänis on toisenlainen kuin muut, joiden mielestä Punnin kaltaista ei voi ollakaan. Kunnaksen suostumuksella Punni rohkaisee nyt oman palkinnon myötä lastenkirjallisuuden tekijöitä luomaan raikkaita ja arkailemattomia teoksia nykylapsille.
Punni-palkintoraadin asiantuntijajäsenenä on toiminut oppikirjailija Markku Töllinen, Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen jäsenedustajana kirjailija Katja Krekelä ja nuorisojäsenenä lukiolainen Jaina Saviainen. Raadin puheenjohtajana toimi Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen.
Palkintoperustelut
Riina Katajavuori, Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin (Tammi 2017)
Kaikkien suomalaisten tulisi lukea tämä kirja. Mennään jo naapuriin on ajankohtainen ja tärkeä kirja, joka kertoo tämän päivän Suomesta ja on rohkea avaus kotimaisessa lastenkirjallisuudessa.
Kahdeksanvuotias helsinkiläistyttö Vellamo tutustuu 18 Suomeen eri syistä muuttaneeseen ja pääkaupunkiseudulle kotiutuneeseen perheeseen. Äitinsä Riina Katajavuoren ja kuvittaja Salla Savolaisen kanssa Vellamo esittelee lapsiperheitä, joilla on kulttuurista pääomaa monesta eri ilmansuunnasta. Kirjassa on 18 lukua, joissa jokaisessa kerrotaan hieman eri näkökulmista perheiden arkipäivästä, tavoista, elämäntavasta ja perinteistä. Kirjasta riittää luettavaa tai kuunneltavaa sekä katsottavaa moneksi päiväksi hyvinkin eri ikäisille. Parhaiten perheisiin tutustuukin vierailemalla yhden perheen luona vaikkapa kerran päivässä. Teksteihin ja kuviin voi myöhemmin palata uudelleen ja uudelleen.
Eri maista lähtöisin olevat, Suomeen asettuneet perheet näyttäytyvät teoksessa tasavertaisina ja kiinnostavina. Heidän elämäänsä tutustutaan pikemminkin tutun kuin vieraan kautta. Vellamon matkassa lukija näkee erilaisuuden lisäksi paljon samankaltaisuuttakin. Tekijät ovat osanneet katsella perheiden kotielämää lapsen uteliain silmin. He eivät tuputa valmiiksi ajateltuja ajatuksia eivätkä alleviivaa suvaitsevaisuutta. Sen sijaan he ottavat lukijan mukaan aitoon kohtaamiseen.
Teksti on taidokkaasti rakennettua, huoliteltua ja selkeää suomen kieltä. Iloinen, vivahteikas kuvitus on erottamaton osa kokonaisuutta ja tarjoaa katseltavaa monen ikäiselle lukijalle. Kirjan kutsuviin koteihin astuisi mielellään sisään. Värikylläisyys kuvastaa hienosti niitä vivahteita, jotka ovat uusien suomalaisten myötä tulleet osaksi suomalaista elämää. Jokaisessa luvussa kuuluu kirjailijan kautta luvun kertojan ääni. Se, että Katajavuori on valinnut kertojaksi lapsen, auttaa pientä kuulijaa tai jo lukemaan oppinutta samaistumaan perheen elämään.
Suomi on muuttunut viime vuosien aikana monikulttuurisemmaksi. Mitä paremmin tunnemme toisiamme, sitä helpompaa on hyväksyä erilaisuutta ja elää rinnakkain. Katajavuori ja Savolainen nostavat esille, että ihmisillä on enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia. ”Ihmiset ovat aika mukavia, kun heihin vain uskaltaa tutustua”, toteaa Vellamo kirjan lopussa. Mennään jo naapuriin on monikulttuurisuuskasvatusta parhaimmillaan – ja sellaisena tarpeen myös aikuisille.
Kunniamaininnat
Kirsti Kuronen: Pönttö (Karisto 2017)
Pönttö on Kirsti Kurosen toinen säeromaani. Säeromaanin muoto on kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa uusi ja kiinnostava. Maailmalla suosittu laji on meillä vielä harvinainen ja tuntematon. Se tarjoaa monia mahdollisuuksia houkutella nuoria kirjallisuuden parin. Kertova, helposti lähestyttävä kerronta tarjoaa lukuelämyksen. Tarinaan haluaa tarttua uudelleen eikä se tyhjene yhdellä lukukerralla. Kirja on kaunis, koskettava ja samaistuttava.
Vasta täysi-ikäiseksi tullut Luna pohtii asioita ja kokemuksia, jotka ovat monen mielessä, kun pitäisi päättää minne jatkaa ylioppilaskirjoitusten jälkeen, mikä omassa elämässä on tärkeää ja keihin voi luottaa. Säeromaanin muoto ei ole itsetarkoitus, vaan se on kertojansa näköinen ja palvelee päähenkilönsä tarinaa. Lunasta on kerrottava juuri näin.
Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot (Otava 2017)
Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin yhdessä kirjoittama tarina yläkoulun kuvitteellisesta arjesta pitää lukijan hyppysissään aina kirjan viimeiselle sivulle asti. Huumori ja teemat vetoavat varmasti kohderyhmäänsä, yläkouluikäisiin poikiin. Kirjailijakaksikko ei tyydy ainoastaan kertomaan yläkoululaisten kohelluksista. Tekstiin on kätketty myös kritiikkiä tämän päivän mediaseksikkäästä elämänmuodosta. Tullakseen kuuluisaksi aiemmin piti tehdä jotakin todella merkittävää ja uraauurtavaa, kuten keksiä jokin tehokas lääke tai kirjoittaa puhutteleva kirja. Nykyään riittää, että polttaa takapuolensa vohveliraudalla ja levittää videota YouTubessa.
Nuori lukijaa pääsee nauttimaan tekstistä ja harjoittamaan oivallisesti monilukutaitoaan. Oivaltavimmat ilmaukset löytyvät viestien tukena olevista kuvista ja kuvateksteistä, mikä on tässä laajuudessa uutta kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa. Murrosikä on viidakko ja yläkoulu on eläintarha. Tämä kaikki tiivistyy jo kirjan nimessä. Zoo! Viraalit nerot nappaa lukemisen pariin. Ehkä tämän kirjan luettuaan pojat kyselevät muutakin luettavaa.
