Lukuklaanin kirjapaketit täydentyvät uusilla kirjoilla

Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman ja Lastenkirjainstituutin toteuttaman Lukuklaani-hankkeen kirjapaketteja täydennetään uusilla kirjoilla.

Jokaiseen pakettiin lisätään kuusi kirjaa, kaksi kappaletta kutakin. Lukuklaani-pakettien uudet kirjat ovat Hanna Männikkölahden selkomukautus Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjasta, Mervi Heikkilän ja Anne Leinosen nuorille suunnattu kauhukirjoitusopas Kauhumaan kartta, Elizabeth Acevedon säeromaani Runoilija X, Anna-Maria Talvion teos Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle, Sami Makkosen sarjakuvatulkinta Kalevalasta sekä Inti Chavez Perezin tietokirja Respektiä – seksikirja pojille.

Jokainen Suomen yläkoulu saa lahjoituksena yhteensä 112 kirjaa. Kirjapaketit sisältävät yhden 30:n kirjan luokkakirjasarjan, 12 lukupiirikäyttöön soveltuvaa kirjaa, joita jokaista on paketissa viisi kappaletta, sekä lisäksi 10 yksittäistä kirjaa ja kuusi uutta kirjaa kaksin kappalein.

Lisäkirjat toimitetaan kaikille kouluille osana jo tilattuja paketteja. Näin ollen lisäys ei vaadi toimenpiteitä kouluilta. Kirjat lähetetään suomenkielisinä kaikkiin kouluihin, sillä suomenkielisiä kirjoja on toivottu laajasti myös niihin kouluihin, joissa pääasiallinen opetuskieli on ruotsi.

Kouluille lahjoitetaan kirjojen lisäksi käsikirja, joka sisältää erilaisia kirjapakettien kirjojen pohjalta toteutettuja tehtäviä opetuksen tueksi. Käsikirja kannustaa monialaiseen oppimiseen ja tavoitteena on laajentaa kirjallisuuden käyttöä yli oppiainerajojen, kaikkien käyttöön. Käsikirja julkaistaan myös verkossa.

Kirjapaketit ja käsikirjat toimitetaan kouluille syyslukukauden 2019 alussa.

Lisätietoa
@lukuklaani

Lotta Luukila, Lukuklaani-hankkeen koordinaattori, Lastenkirjainstituutti etunimi.sukunimi(at)lastenkirjainstituutti.fi / 040 8223 422

Kaisa Laaksonen, toiminnanjohtaja, Lastenkirjainstituutti
etunimi.sukunimi(at)lastenkirjainstituutti.fi / 050 3615 639

Juhana Lassila, asiamies, apurahat ja kulttuuri, Suomen Kulttuurirahasto
etunimi.sukunimi(at)skr.fi / 040 517 8500