HAM ja Tove, kuvanveistäjän vaimo ja tytär

Maria Laukka, julkaistu Kuvittaja 3–4/2007

Vuonna 1914 Helsinkiin saapunut maahanmuuttaja Signe Hammarsten Jansson oli kotoisin Tukholmasta, Kungsträdgårdenin läheisyydestä, Jakobin seurakunnasta, missä hänen isänsä, hovisaarnaaja Hammarsten oli rovastina. Muuton syy oli naimisiinmeno suomalaisen kuvanveistäjä Viktor Janssonin kanssa, johon Signe Hammarsten oli tutustunut taideopiskelijana Pariisissa.

Signen ja Viktorin eli Hamin ja Faffanin romanttisen rakkaustarinan on Tove Jansson kertonut omaelämäkerrassaan Kuvanveistäjän tytär. Silloin se oli jo muuttunut maailmankuuluksi perhelegendaksi Muumimamman ja Muumipapan myyttisissä hahmoissa. Tove Janssonin kirjojen lukijat tietävät paljonkin Signe Hammarsten Janssonista, vaikka hänen tuotantonsa on vähemmän tunnettu.

Signe Hammarsten Jansson teki työuransa nimimerkillä Ham suomenruotsalaisessa julkaisumaailmassa, lehdissä ja kirjoissa. Valtakunnallisesti tunnettua, vaikka harvoin nimeltä mainittua työtä hän teki postimerkkitaiteilijana.

Ennen Suomeen muuttoaan Ham oli opiskellut Tukholman Tekniska Skolanissa. Siellä opittiin graafista ilmaisua teollisuuden ja taideteollisuuden palvelukseen. Opetus sisälsi tyylioppia ja tekstausta, taitoja, jotka myöhemmin tulivat kirjojen kansikuvien tekijän aktiiviseen käyttöön. Signe tunsi vetoa myös ”miehiseen” kuvanveistoon. Hän sai opetusta kipsin valannassa ja muovailussa – siitä oli myöhemmin hyötyä kuvanveistäjän puolisona Opintojensa loppuvaiheessa Ham työskenteli Wallinin tyttökoulussa Tukholmassa piirustuksenopettajana.

Erik Kruskopfin kirjoittama seikkaperäinen monografia Boken om HAM, tecknaren Signe Hammarsten Jansson ilmestyi 1994. Tietojen ja kuva-aineiston lähteinä olivat silloin piirtäjän kolme lasta Tove, Per Olov ja Lars sekä Hamin Ruotsissa asuvat sukulaiset. Tietojen saanti olikin tarpeen, sillä ansiotyöhönsä ja perheensä elättämiseen sidottu Ham ei harrastanut oman elämänsä dokumentointia ja oli ajan tavan vastaisesti vain vähäisessä kirjeenvaihdossa sukulaistensa kanssa.

Ajoittain boheemielämää harrastava kuvanveistäjä Viktor Jansson oli saanut vaimokseen kunnollisen, hyvin kasvatetun ja uutteran rovastintyttären. Mutta rovastintyttären luonne oli toisaalta rohkea ja aikaansa edellä. Ajanmukaisiin pitkiin hameisiin ja suuriin hattuihin pukeutuva Signe hankki itselleen epäsovinnaisia harrastuksia. Hän harrasti esteratsastusta ja ammuntaa sekä oli ensimmäisten joukossa perustamassa partiotyttöjärjestöä Ruotsinmaalle. Nimimerkki Ham olikin alun pitäen partionimi.

Viktor Jansson ja Signe Hammarsten tutustuivat Pariisissa. Rovasti sai vihkiä tyttärensä suomalaisen taiteilijan kanssa. Edessä oli muutto Tukholmasta tsaarinaikaiseen Helsinkiin.

 

Karikatyyrejä

Helsingissä Signe omistautui uudelle kodilleen ja tuki miehensä menestyvää uraa sekä henkisesti että fyysisesti mm. avustajana kipsivalutöissä. Mutta ensimmäisen lapsen, Toven, synnyttyä Ham haki pian työtä piirtäjänä. Karikatyyrit olivat hänen ominta alaansa, ja silloinen pilalehdistö otollinen foorumi. Hän teki debyyttinsä Tuulispää-lehdessä 1915 piirtämällä pilakuvat kymmenestä suomalaisesta taiteilijasta, miehensä tutuista kavereista. Kohta hän siirtyi ruotsinkielisiin pilalehtiin Lucifer, Fyren ja Garm. Garmin piirtäjänä hän toimi koko sen ilmestymisen ajan 1924–1953.

Erik Kruskopfin kirjassa on kiinnostava selvitys Hamin piirtämistä karikatyyreistä. Kruskopfin toteamuksen mukaan karikatyyritaide kukoisti pienessä suomenruotsalaisessa kulttuuriyhteisössä, jossa ”kaikki tunsivat kaikki”. Tunnistettavuus oli karikatyyrin tärkein laadun tae. Tietenkin myös huumori, joka ei saanut olla liian ilkeää.

 

Postimerkkejä

Toisen tyyppinen työkenttä Hamille avautui postimerkkien piirtäjänä. Hän oli töissä Setelipainossa vuodesta 1924 piirtämässä koristeellisia obligaatioita, adresseja ym. Postimuseon kokoelmissa on Hamin viimeistelemiä merkkiehdotuksia, osa toisten tekemien ehdotusten pohjalta. Turku-aiheiset 700-vuotisjuhlamerkit vuodelta 1929, aiheina Turun tuomiokirkko ja Turun linna mereltä nähtynä ovat Hamin piirtämiä, samoin useat myöhemmät Punaisen Ristin merkit. Postimerkkitaiteesta kiinnostuneille suosittelen jälleen Erik Kruskopfin kirjaa Boken om HAM. Hän on selvittänyt postimerkkien valmistusprosessin.

 

Kirjankansia

Sain tehdä luettelon Hamin piirtämistä kansikuvista vuosia sitten Tove Janssonin hallussa olleiden kansioriginaalien äärellä. Nimikkeitä on satoja, romaaneja, runoja, tietokirjoja, lastenkirjoja. Erityisen taidokasta on tekstaus, jossa tyylihistorian tuntemus tulee monipuolisesti esiin. Kansikuvien lisäksi hän kuvitti joitakin kuvakirjoja, keittokirjoja, laulukirjoja ja 1945 poikansa Per Olovin kirjoittaman romaanin Ung man vandrar allena. Hän kokeili kykyjään myös kuvakirjan alueella. Prinsessan som inte kunde skratta (1923) on kuvitukseltaan perinteeseen nojaava. Siinä on muistumia Jörö-Jukasta ja tyylillisesti se on lähellä Ivar Aroseniusta.

Kruskopf ihmettelee kirjassaan useaan otteeseen, miksi Ham ei koskaan ryhtynyt sovelletun taiteen puolelta vapaaksi taiteilijaksi. Suomen taidepiirtäjien liiton kokoelmissakin häneltä on lähinnä karikatyyrejä. Syitäkin tehtävien valintaan löytyy: viisihenkisen perheen hoitaminen ja toimeentulohuolet.

Kruskopf asettaa arvioinnissaan ”vapaan taiteen” kirjagrafiikan yläpuolelle ja kokee Hamin tuotannon tässä mielessä vajaaksi. Ham on epäilemänä kärsinyt aikanaan arvostuksen puutteesta kuten muutkin kuvittajat. Hänen tuotantonsa laadukkuus osoittaa hänen kuitenkin olleen juuri omalla alallaan käyttögraafikkona. Hän ei myöskään ilmaise halua siirtyä vapaan taiteen pariin. Kruskopfin kiinnostus Hamin valintoja kohtaan vertautuu, ehkä suotta, Tove Janssonin alituiseen taisteluun taidemaalarin, kuvittajan ja kirjailijan kutsumusten välillä.

 

Ham ja Tove, Tove ja Ham

Ham koulutti tyttärestään piirtäjän. Hyvin nuorena Tove sai avustaa äitiä kansien laadinnassa, piirtää kasvot Sally Salmisen Katriinalle ja oppia monia konsteja maiseman tyylittelyssä. Usein löytyy Hamin kansikuvista aallokkoa, pilviä tai eläinhahmoja, jotka voisivat olla Toven piirtämiä – mutta yhtä hyvin Hamin. Garm-lehden pilapiirtäjänä tytär sai jatkaa äidin työtä jo omalla nimellään.

Kun koulunkäyntiä inhoava Tove oli Helsingissä saanut keskikoulunsa päätökseen Brobergska samskolanissa (koulu, ”Broban”, sijaitsi samassa talossa kuin Designmuseo tänään), hänet lähetettiin enonsa Einar Hammarstenin perheeseen Tukholmaan käymään samaa taideteollisuuskoulua kuin äiti aikanaan. Äidin ja tyttären symbioottinen suhde kesti läpi elämän. Ulkomaanmatkansakin Tove teki huonolla omallatunnolla, sillä ne merkitsivät ikääntyvän äidin jättämistä yksin ja vaille totuttua huolenpitoa. Tove tunsi syyllisyyttä, vaikka veljet, etenkin Lars Jansson perheineen, osallistuivat tiiviisti äidistä huolehtimiseen.

Vielä vanhuudessaan Ham vietti kesiä Toven ja tämän elämänkumppanin Tuulikki Pietilän kanssa karuilla kesäsaarilla. ”Mukavuuksista” ei ollut tietoakaan, mutta rakkautta, keskinäistä huolenpitoa ja kaikille yhteistä puunhakkuuta riitti tässä ainutlaatuisessa triangeliperheessä. Kesällä 1970 Ham lähti saaresta sairaalaan Porvooseen, jossa sitten pian kuoli. Hän oli 88-vuotias. Kuoleman jälkeen 1972 ilmestyi Sommarboken, jossa Tove kertoo ja kuvittaa Hamin ja pojantytär Sophia Janssonin yhteistä kesää.

 

Lähteitä:
Tove Jansson: Bildhuggarens dotter. 1968 (suom. Kuvanveistäjän tytär)
Erik Kruskopf: Boken om HAM. Tecknaren Signe Hammarsten Jansson. Schildts 1994

 

Lisätietoa:
Signe Hammarsten-Jansson kuvittajabibliografiassa
Tove Jansson kuvittajabibliogragiassa