Onnimanni 3/2016

3_2016_onnimanni_kansi

 

 

 

 

 

 

 

Tiivistelmä pääkirjoituksen alla / See the Summary in English below.

Pääkirjoitus 3/2016

Kuka pelkää teknologiaa?

Kun elokuussa rakensimme Suomen ensimmäistä Kid E-Lit -näyttelyä, minut valtasivat useaan kertaan epäilys, pelko ja ärsytys. Erilaisia koneita, piuhoja ja sovelluksia yhdistellessäni mietin, onko tämä oikeasti välttämätöntä? Eikö ihan tavallinen kirja riitä?

Alun perin Bergeniin ELO 2015 -konferenssin yhteyteen suunniteltu Kid E-Lit esittelee pohjoismaisia lastenkirjasovelluksia Suomessa koko syksyn. Marraskuussa näyttelyn voi nähdä Tampereen pääkirjastossa. Se koostuu tableteilta esiteltävistä lastenkirjasovelluksista, jotka eivät siis ole digitoituja lastenkirjoja, vaan hyödyntävät digitaalisen alustan monia muotoja: ääntä, liikkuvaa kuvaa, interaktiivisuutta ja pelillisyyttä.

Lukukeskus koordinoi vuosina 2015 ja 2016 Uusi lukutaito -hanketta, joka kartoitti lasten ja nuorten asenteita sähköistä lukemista kohtaan. Vertailututkimus kertoi, että suurin osa lapsista piti enemmän perinteisestä kirjasta kuin sen digitoidusta versiosta. Tuloksien pohjalta voidaankin ajatella, että loppujen lopuksi itse alusta ei ole ratkaiseva. Paljon tärkeämpiä ovat sisältö ja tarinat.

Myös espanjalainen GRETEL-tutkimusryhmä seurasi vuosien ajan eri-ikäisiä lapsia ja nuoria ja tutki heidän suhdettaan digikirjallisuuteen. Tutkimusryhmä totesi, että lapset ovat kriittisiä lukijoita, joita motivoivat laadukkaasti tuotetut e-kirjat. He pitävät interaktiivisuudesta, kun se linkittyy tarinaan, haluavat kommunikoida päähenkilön kanssa ja vaikuttaa tarinan käänteisiin. Tutkimuksiin osallistuneiden lastenja nuorten mielestä irralliset tarinan yhteyteen liitetyt pelilliset elementit kuitenkin vain häiritsevät lukukokemusta.

Merkittävää molemmissa tutkimuksissa on se, että ne osoittivat heikkojen lukijoiden innostuvanelektronisesta kirjallisuudesta perinteistä printtikirjaa helpommin. Teknologia auttaa tutkitusti myös lukemaan oppimisessa, sillä luetun voi kuunnella yhä uudestaan. Erilaiset tehtävät ja kerronnan tasot voivat auttaa lukupolun haasteissa. Ne signaalit, joita olemme saaneet lasten ja nuorten lukutaidon ja -motivaation kehityksestä rohkaisevat siis tutkimaan myös teknologian tarjoamia ratkaisuja.

Palataan alkuun. Kun näyttely oli viimein saatu rakennettua Töölön kirjastoon, pysähdyin seuraamaan mitä tapahtuu. Eri ikäiset lapset tulivat sisään osastolle, huomasivat tabletit ja kuin magneettien vetämänä tulivat niiden luokse. Pian tablettipöytä oli täynnä innokkaita tutkijoita, nuorimmat hädin tuskin matalan pöydän korkuisia.

Tämän reaktion haluan kirjojen aiheuttavan. Haluan niiden vetävän lapsia puoleensa. Totta kai suurin toiveeni on, että lapset innostuvat myös tulevaisuudessa perinteisistä paperikirjoista ja luovat itse ne järisyttävimmät mielikuvamaailmat, joihin vain kirjallisuus voi johdattaa. Todellisuutta on kuitenkin se, että moni meistä aikuisistakin lukee nykyään suurimman osan teksteistä älylaitteilta ja tietokoneilta. Kuinka voimme olettaa, että diginatiivit löytävät tiensä pitkäjänteisen lukemisen pariin, jos tarinat eivät ole tarjolla myös siellä missä lapset ja nuoret yhä enemmän ajastaan viettävät?

Realistina uskon, että lasten lukuinnon ja lukutaidon säilyttääksemme tarvitsemme tulevaisuudessa yhä uusia polkuja kirjojen luokse. Tarvitsemme tekniikan ja taiteen rajoja rohkeasti rikkovia tarinoita. Kehitys ei ole yksinkertaista ja siksi meidän tehtävämme on tutkia, kritisoida, innostua ja kokeilla.

Paula Halkola

Tiivistelmä 3/2016

Paula Halkola kertoo pääkirjoituksessa pohjoismaisesta Kid E-Lit -näyttelystä, joka kiertää Suomen kirjastoissa. Hän pohtii myös lasten suhdetta perinteiseen ja elektroniseen kirjaan.

Aino-Maria kangas on haastatellut tanskalaista kirjailijaa Merete Pryds Helleä, joka kirjoittaa perinteisiä ja elektronisia kirjoja sekä lapsille että aikuisille. Kirjailija kokee teknologian kehityksen haastavana mutta myönteisenä ilmiönä, koska uudet julkaisumuodot helpottavat lukijan tavoittamista. Uteliaisuus ajaa Hellen tutkimaan uusia julkaisualustoja ja ottamaan niitä käyttöön. Tarina on silti tärkein. ”Uudet teknologiat ovat kylmiä ja tylsiä, ellei niissä ole tilaa taiteelliselle sisällölle”, Helle sanoo. Ongelmina hän näkee uusien sovellusten kalleuden ja rahoituksen sekä yhteistyön ohjelmoijien kanssa.

Raine Koskimaa ja Paula Halkola käsittelevät elektronisen lastenkirjallisuuden vaiheita Suomessa. Suomi tunnetaan lukumaana, mutta kirjallisuuden digitoituminen on ollut hidasta.1990-luvulla lastenkirjoja julkaistiin CD-romilla; 2000-luvulla on tehty verkkokirjakokeiluja, mutta monimediaiset ja interaktiiviset lastenkirjat ovat harvinaisia. Muumi-kirjat ovat kuitenkin  laajentuneet kokonaiseksi transmediaiseksi universumiksi. Tablettikoneille on julkaistu sovelluksina kuvakirjoja ja on myös tuotettu joitakin teoksia, jotka hyödyntävät useaa mediaa ja aktivoivat lukijakuntaa. Artikkelin irjoittajat toteavat, että kirjallisuuden on tultava osaksi digikulttuuria, jonka parissa nuoret muutenkin aikaansa viettävät.

Päivi Heikkilä-Halttunen on haastatellut Marjatta Levantoa, joka on hyödyntänyt museopedagogin kokemustaan tekemällä taidekirjoja lapsille. Niissä hän on käsitellyt suomalaisen ja maailmantaiteen klassikoita, uusinta nykytaidetta ja  mytologiaa. Tuorein teos, Metsän pieni kansa, käsittelee metsää Suomen taiteessa. Levanto pitää tärkeänä, että kirja on myös esteettisesti viimeistelty kokonaisuus, joten teokset ovat fontteja ja paperilaatuja myöten harkittuja. Taiteen saavutettavuus on myös tärkeää, minkä vuoksi hän on tehnyt sekä kirjoja että näyttelytekstejä myös helpolla selkokielellä. Nykyajan digimaailmassa kasvaville lapsille hän toivoo rauhaa syventyä taiteeseen ja vanhemmilta osallistumista tähän kasvatustyöhön.

Linda Lappalainen kirjoittaa Suomen tietokirjailijat -yhdistyksen toiminnasta lastenkirjallisuuden näkökulmasta. Yhdistys on tutkinut kirjoittajien ja kustantajien tilannetta ja tukee lasten tietokirjojen saavutettavuutta mm. stipendein ja koulu- ja kirjastovierailuin.

Päivi Brink on haastatellut opettaja-kirjailija Maijaliisa Dieckmania, jonka erityisalaa on historiallinen fiktio. Dieckman aloitti kirjoittamisen näytelmillä 1970-luvulla ja vähitellen rinnalle tulivat lasten- ja nuortenromaanit. Kirjojen aikajana ulottuu keskiajasta nykyaikaan, ja usein niiden idea on lähtenyt tietystä historiallisesta paikasta. Dieckman haluaa levittää lapsille tietoa kotimaan historiasta ja kulttuurista, mutta hän on kirjoittanut myös pistekirjoituksen keksijästä Louis Braillesta. Kirjoissa pitää hänestä olla jännitystä ja huumoria vetämässä mukaan tarinaan.

Päivi Heikkilä-Halttunen raportoi Lastenkirjainstituutin vierailusta Astrid Lindgrenin kodissa Tukholman Dalagatanilla. Hän on myös kirjoittanut muistokirjoituksen kirjailija Marita Lindquistista (1918 – 2016), joka tunnettiin erityisesti lasten arjen herkkävaistoisena kuvaajana mutta myös taitavana kääntäjänä ja laululyyrikkona.

Summary 3/2016

In the editorial, Paula Halkola presents the Scandinavian Kid E-Lit-exhibition, which tours Finnish libraries as we speak. She also reflects upon children’s attitudes towards printed books and e-books.

Aino-Maria Kangas has interviewed Danish writer Merete Pryds Helle, who writes both printed books and e-books for children and adults. Helle finds the technological development challenging but positive since new forms of publishing present new ways of reaching readers. Driven by curiosity, Helle explores and uses new platforms for publishing. The story is still most important. “New technologies are cold and boring, unless they give room for artistic contents”, Helle says. The new applications are, however, expensive. Funding and cooperating with programmers can, therefore, be a problem, she says.

Raine Koskimaa and Paula Halkola cover the different stages of e-publishing for children in Finland. Finland is known as a land of readers, but the digitizing of literature has been slow. In the 1990s, children’s books were issued on CD-ROM. In the 2000s, experiments with books online were undertaken. Still, multimedia and interactive children’s books are rare. The Moomin-books have, however, expanded into a transmedial universe. Picturebook apps for tablets have been produced and also some works that utilize the new media and activate readers. The writers of the article conclude that literature has to become part of the digital culture to which young people belong.

Päivi Heikkilä-Halttunen has interviewed Marjatta Levanto, who has drawn on her experiences with museum education when making books about art for children. Her books cover Finnish and international classic art, contemporary art and mythology. Her latest book, Metsän pieni kansa, deals with the forest in Finnish art. It is important to Levanto that the book is a finished, aesthetic unity and as a result, her works are meticulously thought through down to the choice of fonts and paper. Wanting to make art available to everyone, Levanto has also made books and texts for exhibitions in plain language. She hopes that children of today growing up in a digital world will have the peace of mind to be absorbed in art and that parents will take part in this educational effort.

Linda Lappalainen writes about The Finnish Association of Non-fiction Writers from the point of view of children’s literature. The association follows up the state of writers and publishers and supports the availability of non-fiction books for children with e.g. grants and visits to schools and libraries.

Päivi Brink has interviewed teacher and writer Maijaliisa Dieckman, who specialises in historical fiction. Dieckman began writing plays in the 1970s and gradually began writing also novels for children and young adults. The timeline in her books spans from the middle ages to the present and are often inspired by a particular historic place. Dieckman wants to inform children about Finnish history and culture, but she has also written about the inventor of Braille, Louis Braille. She wants her books to be exciting and humoristic in order to engage readers with the story.

Päivi Heikkilä-Halttunen reports from the institute’s visit to Astrid Lindgren’s home on Dalagatan in Stockholm. She has also written an obituary for author Marita Lindquist (1918 – 2016), who was known especially for her sensitive depictions of children’s everyday life, but also as a skilful translator and songwriter.

Translation Maria Lassén-Seger