Onnimanni 1/2017

 

Sisältö

Lasillinen runoa, kiitos! Tuula Korolainen
”Haluan runoihin koko maailman”, Mervi Heikkilä
Koti-isiä, karviaiskeijuja ja haamulapsosia, Riina Katajavuori
Voittamaton vauvakaani ja rokkivauva, Päivi Heikkilä-Halttunen
Runot joita kannamme mukanamme, Mervi Heikkilä
Sana ja sävel, sisko ja sen veli, Timo Klemettinen
Tullaan tutuiksi, Päivi Heikkilä-Halttunen
Velhoperheiden isät ja pojat, Emma Kaukiainen
Asiantuntijat LKI:n verkkopalvelusta, Aino-Maria Kangas
Seikkailu Amerikan velhomaailmassa, Emma Kaukiainen
Lukutikku, Aino-Maria Kangas
Seula, Päivi Heikkilä-Halttunen
Haavi
Puntari

Pääkirjoitus: Lasillinen runoa, kiitos!

Kaksi pientä porsasta,
Fiktio ja Fakta,
karkasivat karsinasta,
ottivat siis hatkat.
Tyypillistä veljeksille
onhan karkumatkat.
Aki Ollikainen (2016)

Aivotutkijat sekä Suomessa että muualla ovat viime vuosina innostuneet tutkimaan, mitä taide tekee ihmisen aivoille.

Musiikista on jo pitkään tiedetty, että sillä on positiivisia vaikutuksia esimerkiksi havaitsemiseen, muistamiseen, tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen, tunnereaktioihin, mielikuvitukseen, identiteetin ja henkisyyden kokemuksiin sekä kulttuuriseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Nyttemmin on selvitetty, että runouden lukeminen näkyy aivoissa samoissa kohdin kuin musiikin kuuntelu, ja vaikutuksetkin ovat paljolti samoja. On siis fakta, että runot, fiktiiviset tekstit, tekevät ihmiselle hyvää.

Kognitiivisen aivotutkimuksen perusteella tiedetään myös, että runot ja lorut edistävät merkittävästi lapsen kielen kehitystä vauvaiästä asti. Tämä johtuu siitä, että loruissa ja runoissa on paljon sekä ennakoitavia että yllättäviä elementtejä – rytmin ja riimin perusteella lapsi ennakoi tuttua sanaa, mutta saattaakin törmätä
uuteen käsitteeseen ja jopa kokonaan uuteen tarinan käänteeseen, ja siitä seuraa oppimiseen johtava ”aivomyrsky”.

Uusin tutkimus puoltaa siis vahvasti runojen lukemista lapsille. – Ja monelle aikuiselle kovat tutkimusfaktat tuntuvat olevan tarpeen, jotta runokirja tulee avattua. Lapset toisaalta eivät moista järkeilyä tarvitse.
Kuten runoilija Riina Katajavuori artikkelissaan (s. 8) todistaa, lapsilla on avoin ja mutkaton suhde runoon: ”Sen rytmi otetaan haltuun, kuunnellaan sisältö ja nautitaan niin kuin lasillinen karpalomehua. Ei jäädä säikähtyneenä kurtistelemaan otsaa.” Samanlaisista reaktioista kertoo myös eräs perheenäiti blogissaan. Hän tarjosi lapsille iltalukemiseksi runoja, vastustelusta välittämättä, ja kun alkuun päästiin, vaatimus kuului: ”Vielä yksi! Vielä yksi!” Ja tunnekylläinen runoretki jatkui, kunnes uni voitti kuulijat.

Lapset kokevat runoista vaistonvaraisesti sen, minkä aivotutkijat ovat selvittäneet suunnitelmallisesti
testaamalla. Runojen lukeminen lisää aktiivisuutta oikeassa aivopuoliskossa, joka liittyy kokemuksiin ja omaelämäkerralliseen muistiin; runojen herättämiin mielikuviin voi siis heijastella omia muistikuviaan ja tunteitaan. Riina Katajavuorikin on kokenut, että runon avulla lapset on helppo saada avautumaan myös kipeistä asioista.

On siis fakta, että runot ovat hyödyllisiä. Mutta silti parasta niissä on vapaus ja hyödyttömyys.
Kaikista kirjallisuudenlajeista runous on lähinnä musiikkia ja leikkiä. Se antaa tilaisuuden hämmästellä, kysellä, hiljentyä ja sekoilla, se kirvoittaa kyyneleet ja naurun aallot tai hillittömän halun rummuttaa ja hyppiä.

Runo menee sieluun ja sydämeen, niin epätieteelliseltä kuin se kuulostaakin.

Tuula Korolainen

Tiivistelmä 

Tämän lehden pääteemana on lastenrunous. Tuula Korolainen pohtii pääkirjoituksessa runouden asemaa ja kertoo, mitä hyvää runojen lukeminen uusimpien tutkimusten mukaan ihmiselle tekee.

Mervi Heikkilä on haastatellut kirjailija Kaija Pispaa, joka tunnetaan erityisesti lastenrunoistaan ja lauluteksteistään. Runous on Pispan mielestä lähellä musiikkia, ja hän tekeekin myös yhteistyötä muusikkoaviomiehensä kanssa. Pispa tavoittelee runoihinsa iloa ja konkreettisuutta ja haluaa niihin ”koko maailman”. Afrikassa vietetyt vuodet ovat tuoneet runoihin väriä ja eksotiikkaa, ja kristillinen elämänkatsomus toteutuu etenkin lauluteksteissä.

Runoilija Riina Katajavuori kertoo kokemuksiaan kouluvierailuista ja esittelee alakouluikäisiä kiinnostavia runoilijoita. mm. Eppu Nuotion, Jukka Itkosen, Tuulia Ahon, Hannele Huovin, Tuula Korolaisen ja Laura Ruohosen. Katajavuori sanoo, että lapset nauttivat runon yhtä mutkattomasti kuin lasin mehua, ja runon kautta on helppoa saada lapset avautumaan vaikeistakin asioista. Parhaiten runot uppoavat lapsiin ääneen luettuina, laulettuina tai hyvin kuvitettuina.

Päivi Heikkilä-Halttunen esittelee 2000-luvun vauva-aiheisia ja muksuille suunnattuja runokirjoja. Runo ja vauva kohtaavat Suomessa varhain: kaikki vauvaperheet saavat äitiyspakkauksen, johon sisältyy myös lorukirja. Valtaosa vauvarunokirjoista sisältää arkista käyttölyriikkaa; ihastellaan vauvaa, koetaan sylihetkiä ja leikitään. Usein runoissa on toimintaohjeita; vanhemmille myös pidetään runo- ja musiikkikursseja. Runoissa näkyvät kasvatustrendit, isovanhempien rooli ja myös uusi rehellisyys: esim. äitien uupumisesta kirjoitetaan runoja.

Mervi Heikkilä on kysellyt kustantajilta, miten runoja valitaan alakoulun äidinkielenkirjoihin. Kustantajat vastaavat, että runous yksi kirjallisuudenlaji, johon on tärkeää tutustua. Runot tukevat muistia, mielikuvitusta sekä eettisen ja esteettisen ajattelun kehittymistä. Usein runot liittyvät lasten kokemusmaailmaan ja puhuvat esim. tunteista tai luonnosta.

Säveltäjä Timo Klemettinen kertoo, kuinka lastenrunoista syntyy lauluja. Hänelle on  tärkeää, että runossa on tarina ja että se herättää tunteita ja mielikuvia.  Usein jo ensilukemalla kappale saa tunnelman, tyylilajin ja keskeiset musiikilliset piirteensä. Klemettinen korostaa, että lapsiyleisöä ei saa ali- eikä yliarvioida. Tärkeintä on rehellisyys ja se, että kiinnostus herää.

Päivi Heikkilä-Halttunen on haastatellut LKI:n uutta toiminnanjohtajaa Kaisa Laaksosta. Laaksonen kiinnostui lastenkirjallisuudesta jo opiskeluaikana, ja työkokemusta on  kertynyt mm. tutkimuspuolelta ja kustantamosta. Tekeillä oleva väitöskirja käsittelee 2000-luvun kuvakirjojen lapsikuvaa. Uudessa toimessaan Laaksonen luottaa yhteistyön voimaan.

Emma Kaukiainen analysoi Harry Potter and the Cursed Child -näytelmää (2016) isien ja poikien välisten suhteiden näkökulmasta. Hän arvioi myös uusimman Potter-elokuvan Fantastic Beasts and Where to Find Them (2016).

Uutisissa kerrotaan mm, että uusi Runeberg Junior -palkinto on annettu kahdelle kirjalle: sen saivat Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen Paten kalastuskirja ja Den fantastiske Alfredo, jonka tekijät ovat Malin Klingenberg ja Joanna Vikström Eklöv.

Aino-Maria Kangas esittelee LKI:n uusia palveluita, asiantuntijapankin ja opettajien materiaalipankin.

 Summary in English

The main theme of this issue is poetry for children. In the editorial, Tuula Korolainen considers the status of poetry and recounts what recent research says about the impact of reading good poetry.

Mervi Heikkilä has interviewed writer Kaija Pispa, who is especially known for her children’s poetry and song lyrics. Pispa thinks that poetry is close to music and does, in fact, work closely with her musician husband. She wants her poems to be joyful and have substance so that they include “the whole world”. The years she spent in Africa bring colour and exoticism to her poetry, and her Christian worldview is visible especially in her song lyrics.

Poet Riina Katajavuori recounts her experiences from school visits and presents interesting poets for primary pupils such as Eppu Nuotio, Jukka Itkonen, Tuulia Aho, Hannele Huovi, Tuula Korolainen and Laura Ruohonen. Katajavuori says that children enjoy poems as naturally as a glass of juice and that poems may help children open up about difficult issues. Reading poems out loud, singing them or illustrating them well are the best ways to introduce children to poetry.

Päivi Heikkilä-Halttunen presents 21st century poetry books for babies and toddlers. In Finland, poetry and babies meet early on since all families having a baby receive a “baby box” which includes a book of rhymes. Most baby poetry books include practical poems for everyday use when cuddling and playing with the baby. The poems often come with instructions how to interact with the baby and parents are also offered poetry and music classes. The poems reveal trends in upbringing, the role of parents, as well as honest depictions of exhausted mothers.
Mervi Heikkilä has asked publishers how they choose poems for primary school mother tongue textbooks. Publishers confirm that it is important for pupils to know poetry. Poems support memory skills, imagination, as well as the development of ethical and aesthetical thinking. Often poems address children’s experiences, feelings or nature.
Composer Timo Klemettinen explains how poetry for children becomes songs. He favours poems that tell a story, awaken feelings and speak to the imagination. Usually the mood, style and central musical features of the song appear already when reading the poem for the first time. Klemettinen underlines that a child audience must not be under- or over-estimated. Most important is to be honest and genuinely interested.

Päivi Heikkilä-Halttunen has interviewed the Institute’s new director Kaisa Laaksonen. Already as a student, Laaksonen became interested in children’s literature and she has work experience from both research and publishing. Her doctoral dissertation under work deals with the image of the child in 21st century picturebooks. In terms of her new job, Laaksonen trusts the power of co-operation.

Emma Kaukiainen analyses father-son-relations in the play Harry Potter and the Cursed Child (2016). She also assesses the latest Potter movie Fantastic Beasts and Where to Find Them (2016). Aino-Maria Kangas presents the Institute’s
new services, the directory of experts and the materials archive for teachers.
In the news section we learn e.g. that the new Runeberg Junior Award has been given to two books: Paten kalastuskirja by Timo Parvela & Pasi Pitkänen and Den fantastiske Alfredo by Malin Klingenberg & Joanna Vikström Eklöv.

Translation Maria Lassén-Seger