Kirjallisuuden valtionpalkinto

Valtionpalkinnot myönnetään tunnustuksena kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta edustamansa taiteenalan hyväksi. Kirjallisuuden valtionpalkinto jaetaan kirjailijoille, kääntäjille ja kuvittajalle. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. Nykymuotoinen palkinto on jaettu vuodesta 1999 alkaen; sitä edelsi vuosina 1865–1992 jaettu valtion kirjallisuuspalkinto. Kuvitustaiteen valtionpalkinto jaettiin ensimmäistä kertaa 2013 ja sarjakuvataiteen valtionpalkinto 2014. Tämän palkinnon myöntää valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta.

Jakaja: Valtion kirjallisuustoimikunta.

Alla olevaan luetteloon on poimittu palkinnonsaajat, joiden tuotanto liittyy lasten- ja nuortenkirjallisuuteen ja kuvitukseen.

2015 kuvittaja Matti Pikkujämsä (kuvitustaiteen valtionpalkinto)
2014 sarjakuvataiteilija Kati Kovács (sarjakuvataiteen valtionpalkinto)
2013 kuvittaja Erika Kallasmaa (kuvitustaiteen valtionpalkinto) ja suomentaja Liisa Ryömä
2012 kirjailija Tuula Kallioniemi
2008 suomentaja Kristiina Rikman