Nuorten kirjallisuuspiiri

Nuorten kirjallisuuspiiri 12–16-vuotiaille

Nuorten kirjallisuuspiirissä luetaan ja arvioidaan aivan uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta yhdessä. Ryhmässä keskustellaan kirjoista ja harjoitellaan kirjallisuuskritiikin kirjoittamisen kiemuroita. Omia kirja-arvioita myös julkaistaan eri medioissa. Hintaan sisältyy 1–2 kustantajilta omaksi saatavaa kirjaa, jotka Lastenkirjainstituutti hankkii ja jakaa osallistujille. Ensimmäiselle kerralle luetaan Terhi Rannelan romaani Läpi yön.

Tapahtumapaikka: Lastenkirjainstituutti, Puutarhakatu 11 A

Nuorten kirjallisuuspiiri ei kokoonnu keväällä 2017 vähäisen ilmoittautujamäärän vuoksi. Piiri jatkaa toimintaansa jälleen syksyllä 2017.

UUSIMMAT ARVIOT:

Katy Birchall: IT girl – Suosituksi yhdessä päivässä (Bazar 2016)

 

it-girlIt Girl ja provosoiva purkkakupla

Voi ei… Nähdessäni kirjan ensimmäinen reaktioni oli hukata se (minkä vahingossa teinkin) ja juosta karkuun. Kannen purkkakupla provosoi minua hyvinkin onnistuneesti. Luin kirjan lopulta keskellä yötä ja onnistuin nauramaan sen huumorille.

Kirja ei todellakaan ole sitä sarjaa, jota haluaisin lukea. Pinkillä ja glitterillä koristeltu tyttöjen kirja! Joo ei kiitos. Tarina ja ihmissuhteiden kehittyminen on todella helposti ennalta-arvattavissa. Connor on oikeastaan (Mariannen kehittyneen muodon lisäksi) ainoa samaistuttava hahmo, minulle ainakin. Päähenkilön nimi… Voi Jeesus… Kirjan takakannessa lukee Anne, mutta kirjassa nimi on Anna, ja kesken kirjaa selviää, että oikea nimi onkin Anastasia. Todella monella kirjan henkilöllä tuntuu olevan jokin pitkä nimi, jota hän häpeää.

Kirjan viestintäkeinot eivät ole ajan tasalla. Ei kukaan viestittele sähköpostilla, eikä vastaajaan kai edes voi vain jättää viestiä yrittämättä soittaa. Eikä vastaajaakaan käytetä kunnon puhumiseen tai viestittelyyn.

Kirja on mielestäni sekava, eikä päähenkilöstä saa selvää. Viestilaput ovat liian pitkiä ja jotkut asiat menevät ristiin keskenään. Kirjan huumorissa on kyllä ihan hyviä aineksia, mutta itse tarina tuntuu kuluneelta.

Ei muistella pahalla.
Lukas, 15

 

Katy Birchallin kirja kertoo 14-vuotiaasta Annasta. Annan isä rakastuu julkkikseen ja alkaa tapailla häntä. Annasta tulee samalla julkkis, kun isä ja hänen naisensa, Helena Montaine menevät naimisiin. Annaa on kiusattu aikaisemmin, ja nyt kaikki haluavat olla hänen ystäviä. Lehdissä puhutaan koko ajan Annasta ja hänen mokistaan. Annan rakkauselämä kulkee vahvana rinnalla. Kaikki miettivät onko tuo seuraava It Girl.

Kirja on aika hyvä. Kirjan juoni etenee osittain nopeasti ja osittain hitaasti. Joissakin kohtaa on sekavaa meininkiä ja joutui lukemaan pari kertaa läpi. Toisinaan kirja oli mielenkiintoinen, mutta sen pitäisi kannatella koko kirjan läpi. Suurimmaksi osaksi kirja on kirjotettu hyvin, joitakin kohtia voisi kirjoittaa selkeämmin ja paremmin.

Kirja sopisi 11-12 -vuotiaille rennoksi lukemiseksi. Kirjaan ei tarvitse keskittyä kauheasti. Kirja on hauska, humoristinen ja ripaus romantiikkaa ja mokailua.

Elviira, 13

 

14-vuotias Anna ei taatusti ole koulun suosituin tyttö, vaikka hän siitä haaveileekin. Hänellä on oikeastaan vain kaksi ystävää ja koira, joka on mielikuvituksen puutteessa nimetty Dogiksi. Hän viettää vapaa-aikansa esittäen Dogin kanssa kohtauksia Taru sormusten herrasta -elokuvasta ja piiloutumalla siivouskomeroon, kun maailma potkii päähän. Annan elämä kuitenkin muuttuu, kun hänen yksinhuoltajaisänsä esittelee uusimman tyttöystävänsä, joka paljastuukin huippukuuluisaksi näyttelijäksi! ( Haistan kliseen. ) Hetkessä hänestä tuleekin koulun suosituin tyttö ja lukija joutuu vain huokailemaan miten kauhean pinnallisia Annan koulussa ollaan.

It girliä lukiessa ihan ensimmäiseksi herää kysymys, mikä ihme on päähenkilön oikea nimi. Takakannessa puhutaan Annesta, mutta sivuille on painettu Anna. Seuraavaksi alkaa ihmetellä miksi ihmeessä Anna (tai Anne, miten sen nyt ottaa) lähettelee ystävänsä kanssa sähköposteja, vaikka puhelinkin on keksitty.

It girl on leppoisa kirja. Se on sellainen, joka on tarkoitettu luettavaksi muutamassa päivässä samalla, kun keskustelee puolituttujen kanssa. Siihen ei tarvitse liiemmin keskittyä pysyäkseen kärryillä tapahtumissa. Huumoria löytyy jokaisesta lauseesta, mikä on jo vähän liikaa. Suurin osa jutuista ei aiheuta hymähdystä suurempaa reaktiota, ja ne toimisivat mielestäni paremmin stand up -komiikkana kuin kirjana.

Jos It girl olisi äidinkielen tarina, siitä saisi 10+ ja opettaja lukisi sen ääneen luokan edessä. Kaikki pitäisivät siitä. Valitettavasti It girl on kirja ja se kuulostaisi varmasti paremmalta luettuna ääneen isolla porukalla, kuin yksin syöden suklaata ja hautautuen peittoihin talvi-iltana. Valitettavasti kaikissa tapahtumissa, joissa kirjoja luetaan ääneen on vain sulokkaasti sointuvia runoja, klassikoita tai kepeitä dekkareita.

Kuuluisan äitipuolen saaminen on klisee, joka toistuu tylsissä tarinoissa ja netissä kiertävissä juoruissa. It girlissä äitipuoleen ei kuitenkaan keskitytä vaan pääpaino on huumorilla. (Ja poikaongelmilla: ”Koulun komein poika ihastuu minuun mutta pidän enemmän siitä nörtistä, joka istuu jälki-istunnossa ja piirtää sarjakuvaa. Mitä teen?” Toinen klisee, plääh.) (Vastaus on muuten ”kuuntele sydämesi ääntä. Vielä isompi plääh.) (Annan mielipide asiaan on muuten mennä syömään Nutellaa ja mansikkakarkkeja. Siinä tytössä on asennetta.)

It girl ei ole huono kirja, muttei hyväkään. Jos lukemani kirjat luokiteltaisiin, se ei päätyisi mustalle listalleni, muttei myöskään nousisi parhaiden lukemieni kirjojen joukkoon. Tekisin sille oman taulukon. Laittaisin sen perään OK-leiman ja suuren kysymysmerkin.

Siiri, 14

 

14-vuotias Anna on juuri vaihtanut uuteen kouluun Lontooseen. Hänellä on vain kaksi ystävää, Jess ja Danny. Anna onnistuu jotenkin ihmeellisesti sytyttämään koulun suosituimman tytön hiukset tuleen. Sitten hänen isänsä menee kihloihin kuuluisan filmitähden kanssa. Onko Anna Britannian uusi ”It Girl”?

He lähettelevät sähköpostia (Halit, minä). He lähettelevät lappusia, ja juttelevat puhelinvastaajien kautta. 2010-luvulla. Kansi oli ärsyttävä. Dogi oli hölmö, mutta hyvällä tavalla. Kaksi tähteä viidestä.

Lilja, 12

 

Miksi en saanut luettua tätä kirjaa?

Purkkakupla yhdistettynä basic-lissuun valkoisessa, nopeasti hutaistun näköisessä kannessa aiheutti reaktion, joka suurensi kynnystäni lukea kirja. Luin takakannen. Kertoi Annesta. Luin kuusi sivua kirjaa (hampaat irvessä, se oli kamalaa). Siinä kerrotaan Annasta.

Valitin kirjasta äidille. Hän facepalmasi kirjalle ja kehotti olemaan tuhlaamatta aikaani tuollaiseen. Ja niin tein.

Needa, 15

 

 

Mitä mieltä nuoret ovat sähkökirjoista?

Nuorten kirjallisuuspiirin kriitikot arvioivat Lastenkirjainstituutin Kid E-Lit -näyttelyn teokset. Katso kritiikkivideot täältä:
Wuwu & co.
Sailors Dream

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet (S&S 2016)

veistinen

Verrytelkää jalkalihaksenne: ensi kerralla kun näette pojan, tulette juoksemaan.

Kotitekoisen poikabändin alkeet alkaa, kun ysiluokka käyvä Rene keksii mielestään aivan huippuidean: (yllätys, yllätys!) hän päättää perustaa poikabändin. Kiukaisiin. Ei sillä, ettei idea itsessään olisi jo naurettava, se vieläpä toimii. Koko koulu kiinnostuukin ideasta ja alkaa odottaa Renen ja hänen puuttuvien bändikavereidensa keikkaa.

Kirja, (jonka nimi on niin hitsin pitkä, ettei kukaan jaksa sitä toistaa) on kirjoitettu minä-muodossa. Välillä tekstiin on merkitty pieniä tähtiä, joista pitäisi älytä katsoa sivun alareunaan, missä on pieni sarkastinen lisäys asiaan. Huomautukset voivat joko huvittaa tai ärsyttää lukijaa, riippuu ihmisestä. Omasta mielestäni ne eivät vaikuttaneet mitenkään lukukokemukseen, joten olisi ollut aivan sama, oliko niitä vai ei. Laimean huumorin sekaan on yritetty upottaa välillä jotakin syvällistä, kuten muka söpö ihastuminen kaukaiseen sukulaiseen Hildaan.*

Kirjasta tulee mielikuva, että kirjailija olisi virnistellyt yksin sitä kirjoittaessaan ja ajatellut, että ymmärtää yhdeksättä luokkaa käyvien poikien sielunmaisemaa taatusti paremmin kuin minkään sortin psykoterapeutti. Minusta hän on väärässä, vaikka varma en voikaan olla, koska riesakseni ei ole siunaantunut pojan sukupuolta. Kuullessani ensimmäisen kerran kirjasta ajattelin sen olevan tarina, jonka päähenkilö tekee aina välillä lyhyitä muistiinpanoja, miten poikabändi perustetaan. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan kirja kertoi yksinkertaisesti vain värittömän tarinan siitä, miten Rene yrittää perustaa bändin päämääränään oikeastaan vain tyttöjen huomio. (Jos tyttöjen huomio todella on yhdeksäsluokkalaisten poikien ainoa mielessä pyörivä asia, juoksen karkuun, kun ensi kerralla näen sen ikäisen pojan.) Kirjailija itse on kotoisin Kiukaisista, ja on kuin hän olisi kirjoittanut kirjan vain sen takia, että olisi halunnut lisätä sinne pari vakiovitsiä kotipaikkakunnastaan. Ja ehkä hän myös tahtoi lisätä Kiukaisen maailmankartalle. En tosin edelleenkään tiedä, missä se sijaitsee.

Kirjassa ei ollut mitään ihmeellistä, vaan se on mielestäni jälleen yksi lehmän hännän lailla etenevä yritys saada pojat lukemaan. Kansi on sitäpaitsi niin räjähtävän pilkukas, että aiheuttaa taatusti herkimmille migreeniä ja matkapahoinvointia, vaikka matkaa ei olisikaan. Mutta jään silti odottamaan, milloin kauppoihin ilmestyy Kotitekoisen poikabändin jatkokurssi, ihan vain sen takia, että se oli nimensä takia hauskaa.

*Anteeksi juonipaljastus. Minusta tosin tuntuu, ettette menetä paljoa, sillä Hildan ja Renen rakkausstoori tuskin aiheuttaa kenessään innon tai inhon väreitä, sillä se on aika väritön.

Siiri, 14

Aamuulehden Klippi-arviot

Lasten- ja nuortenkirjallisuuspiirin videokritiikit alla arvioiduista teoksista julkaistiin kesällä 2016 Aamulehden Klippi-palstalla. Löydät arviot täältä.

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan (WSOY 2016)

Meidän jengin ZlatanLuin Mika Wickströmin kirjoittaman kirjan Meidän jengin Zlatan. Kirja kertoo 14-vuotiaasta Karrista, joka on hyvä jalkapallossa. Karri joutuu kuitenkin lopettamaan pelaamisen perheen taloudellisten ongelmien takia. Lopulta Karri kuitenkin suostuu aloittamaan pelaamisen uudestaan ystäviensä tuella.

Kirjassa mainitaan oikeita paikkoja ja henkilöitä, mikä tuo siihen aitoutta. Vuoropuheluissa, joita kirjassa on paljon, ei kerrota läheskään ikinä, kuka puhuu, ja tämä sekoitti minua. Kirjassa kerrottiin nuoren ongelmista realistisesti.

Kirja kannattaa lukea, vaikka vuoropuheluasia vähän ihmetyttikin.

Aleksi Keronen, 15

 

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – reissussa rähjääntyy (WSOY 2016)

Neropatin päiväkirjaTämä kirja kertoo Gregory Heffley -nimisestä pojasta, jonka äiti päättää lähteä koko perheen voimin automatkalle kesäloman alussa. Greg ei nauti matkasta, sillä hän joutuu matkustamaan matkatavaroiden kanssa ilmastoinnittomalla takapenkillä. Matkan aikana tapahtuu kaikenlaista kummallista.

Kirja on mielestäni hyvä ja helppoluluinen. Suosittelen tätä kirjaa kaikille huumorintajuisille ihmisille iästä riippumatta.

Aada Keronen, 13

 

Roope Lipasti: Thorin pöly (WSOY 2016)

Thorin pölyThorin pöly on Roope Lipastin kirjoittama kirja. Se kertoo, kuinka Vilja, Egil ja Pekko lähtevät purjehtimaan, haaksirikkoutuvat ja päätyvät orjiksi. Vilja yritetään pakkonaittaa, ja pojat pistävät tuulemaan. Mukana on muutama väkivaltainen viikinki.

Kirjan kansi ja alku on nuorempien kirjaa, mutta loppu ja takakansi vaikuttavat vähän vanhemmille kirjoitetuilta. Voisin suositella kirjaa 10-14-vuotiaille seikkailukirjoista pitäville pojille tai tytöille.

Thorin pöly on itsenäinen jatko-osa kirjalle Viikinkisolmu, mutta itse en ole edellistä kirjaa lukenut, ja kirja toimii hyvin yksinkin.

 P.S. Takakansiteksti on pahasti ristiriidassa kansikuvan kanssa.

Kerttu Jokilehto, 14

 

Laura Lähteenmäki: Nutcase (WSOY 2016)

lähteenmäki-nutcase-1Laura Lähteenmäen Nutcase kertoo Saimista ja Juhosta, jotka ovat sisarukset ja todella läheisiä. Yhtenä päivänä Juho kuitenkin pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa kaupunkiin. Saimi jää maalle ruikuttamaan. Saimi vakoilee Juhon tietokoneen sivuhistoriaa ja löytää sieltä ”Leluni on pakattu” -nimisen blogin. Saimi alkaa lukea blogia selvittääkseen, kuka blogia pitävä Sumu on, ja miten blogi liittyy Juhoon.

Kirja oli mielestäni ihan hyvä. Se oli melko nopeasti luettava, ja pidin siitä, että kaikki hahmot ovat realistisia. Pidin siitä, että Saimi painiskelee useampien ongelmien kanssa, eikä vain mieti koko ajan Juhoa. Kirjassa oli kuitenkin huonoa se, että Saimi on melko hidas, eikä millään meinaa tajuta, missä ”kauheassa” vaarassa Juho on.

Kirjassa oli hyvää myös, että Sumun blogi löytyy oikeasti netistä, ja sieltä löytyy tekstejä joita kirjassa ei ole.

Siiri Torvinen, 14

 

Uutisia Lasten kirjallisuuspiiristä

 

Lasten kirjallisuuspiiri: puhe virtaa ja kynä sauhuaa

Vuonna 2015 syyskuussa alkanut lasten kirjallisuuspiiri on jatkunut samalla porukalla jo monta kuukautta ja vielä jatkuu.
– On kiva päästä välillä pälpättämään porukalla tyhjään kirjastoon, toteaa yksi piiriläisistä.
Nyt kuitenkin ovat piiriin kohdistuneet syytteet papereiden salakuljetuksesta ajaneet ryhmän karkuun poliisia osoitteeseen Ostonkatu 24 A, kellarin vaatekomeron alimpaan laatikkoon.
– Kaikki on hyvin niin kauan, kun kukaan ei tiedä, että olemme täällä, ryhmän ohjaaja toteaa.

Kerttu, 14

 

Uskonnollinen lahko pahoinpitelee kirjaraukkoja

Syksystä asti lasten kirjallisuuspiiri on toimittanut salaisia uhrimenojaan Lastenkirjainstituutin tiloissa. Tuo salaperäinen lahko palvoo omia pimeitä jumaliaan ja lukee mitä omituisimpia kirjoja. Ryhmän jäsenillä on joka kokoontumisessa mustat kaavut ja siniset naamarit kasvoillaan.

Kirjallisuuspiiristä levinneet huhut kertovat viattomista kirjauhreista, jotka ryhmän jäsenet arvostelevat lukukelvottomaan kuntoon. Juuri ja juuri riitistä hengissä selvinnyt kirja Herra Gummi ja voimakivet kertoo kamalista kokemuksistaan.

– Se oli hirveä kokemus. Nuo pähkähullut nuoret haukkuivat minut huonoksi kirjaksi, sanoivat, että minut pitää jättää hyllyyn pölyttymään ja väittivät oivaltavia vitsejäni huonoiksi, kirja kertoo.

Myös Storm Sisters -kirja on joutunut tämän uskonnollisen lahkon uhriksi ja joutunut sen takia psykiatriseen sairaalaan. Joten kaikki kirjat: varokaa lasten kirjallisuuspiiriläisiä!

Siiri, 14

 

Lasten kirjallisuuspiirin ihmeellinen maailma

Kävin tutustumassa lasten kirjallisuuspiiriin. Syksyllä alkaneessa, Pia Krutsinin vetämässä kirjallisuuspiirissä käsitellään lasten- ja nuortenkirjoja, toisinaan melko humoristisellakin otteella. Haastattelin ryhmän jäsentä, Aleksi Kerosta.
– Herra Keronen, oletko tykännyt kirjallisuuspiiristä?
– Kyllähän täällä on mukavaa ollut. Kaikki kirjat vaan eivät ole olleet mitään maailmankirjallisuuden klassikoita. Olen tykännyt tästä silti.
Kirjallisuuspiiri jatkuu jo ensi syksynä. Keronen toivookin, että mukana on silloin enemmän jäseniä kuin nyt.
– Tulkaa mukaan!

Aleksi, 15

 

Ihan järkevä juttu?

Lasten kirjallisuuspiiri kokoontuu kerran kuussa Lastenkirjainstituuttiin kertomaan lukemistaan kirjoista. Mitä mieltä olet piiristä?
– Ihan kiva, kertoo ryhmän jäsen Lilja Siurola. – Täällä kaikki lukevat saman kirjan ja sitten arvostelevat sen.
Luultavasti kirjallisuuspiiri on ihan järkevä juttu.

Lilja, 12

 

KIRJA 5.
Mintie Das:
Storm Sisters (Tammi / Rovio Books 2016)

 

stormsisters

 

 

 

 

 

Storm sisters -kirjan käteen saatuani olin hieman hämmentynyt. Kirjan takakansi mainostaa hurjaa merirosvoseikkailua, mutta kannessa keikailee hienosti puettu nuori nainen, joka tuntuu takakansitekstin perusteella joutuneen täysin väärän kirjan kanteen.

Kuitenkin kansien sisällä on se, mitä takakansi lupailee. Kirjan päähenkilöinä on viisi nuorta tyttöä, Charlie, Sadie, Raquel, Liu ja Ingela. He ovat kaikki kuuluneet nyt tuhottuun Stormiin, omalaatuiseen yhteisöön, joka on kuulunut yhteen meren kanssa. He kaikki ovat kasvaneet laivalla ainakin osan lapsuuttaan ja yrittävät nyt selvittää, mikä tuhosi heille kotina ja perheenä toimineen Stormin.

Tytöt seilaavat yhdessä merillä Liun isän laivalla, jonka he kirjan alussa ottavat luvatta käyttöönsä Liun isän vaatiessa tyttöä jäämään kotiin ja menemään naimisiin. Tytöt levittävät tarinaa Pireteistä, hurjista tyttömerirosvoista, jotka liikkuvat merillä ja aiheuttavat päänvaivaa alueen suuremmille rikollisille.

Kirjaa lukiessa mieleen tuli ajatus, että yrittääkö kirjailija tehdä kirjastaan tarinan, joka todistaa, että tyttö voi pärjää piraattina yhtä hyvin kuin pojatkin? Jos niin on, en oikein tiedä kuinka se on onistunut. Tytöt kirjassa kyllä ovat taitavia, pärjäävät keskenään, ja siltä kannalta kirjailija on onnistunut saamaan heidät “tasa-arvoisiksi kirjan mieshahmojen kanssa”. Kuitenkaan tytöt eivät sano itseään piraateiksi, vaan Pireteiksi, erotteena pojista, ja he pukeutuvat pojiksi voidakseen toimittaa asioitaan. Tämä menee osittain sen piikkiin, että kirjan tapahtumat sijoittuvat 1780-luvulle, mutta itseä se vähän häiritsi.

Suosittelisin kirjaa sellaisille, jotka tykkäävät lukea merirosvotarinoita ja ovat kiinnostuneita erilaisista arvoituksista. Storm sistersiä on vaikeaa verrata mihinkään muuhun lukemaani kirjaan. Siinä on vähän Aarresaarta, vähän Kolmea etsivää ja vähän kaikkea. Sen genreäkään ei pysty oikein määrittelemään. Tästä plussat kirjailijalle.

Itse pidin kirjasta, mutta hahmoja ei oltu kuvailtu oikeastaan ollenkaan. Samoin se, että kirja sijoittuu 1780-luvulle, jää taka-alalle, eikä sitä oikeastaan varmaankaan tajuaisi, ellei se lukisi takakannessa.

Kirjassa oli vähän turhan monta juonta päällekkäin, ja niitä oli välillä vaikea erottaa tai yhdistää. Tämä kuitenkin luultavasti selkiytyy, kun kirjan jatko-osa ilmestyy.

Kerttu, 14

***

Viisi nuorta tyttöä matkaa maailman merillä laivallaan. He ovat naamioituneet merirosvopojiksi, suojellakseen itseään sekä toisiaan vaaroilta ja vihaisilta vihollisilta.

Liu, Raquel, Charlie, Sadie ja Ingela ovat nuoria mutta tulisia. Heidän pakomatkansa alkaa Shanghain varjoisilta kujilta ja oopiumiluolista (vuotena 1780) ja jatkuu Intian valtameren ylityksellä aina Malediiveille ja Arabian niemimaille asti. Edes myrskyt ja taistelut hengestä eivät katkaise matkantekoa.

He liittoutuvat kapinallisten poikien kanssa, mutta onko se loppujen lopuksi sittenkään hyvä idea?

Kirjassa on paljon ahdistavia kohtia sekä asioita, joita kovin pienet eivät jaksaisi tai pystyisi kuulemaan. Kirjaa lukiessa saattoi vain tulla sellainen “nyt on pakko lopettaa” -tunne. Varsinkin alku on todella tylsä, sillä kaikki on todella sekavaa. Loppua kohden tarina alkoi muodostua paremmaksi. Mintie Das on kirjassaan kuvaillut erittäin (ehkä liiankin) mahtavasti mm. kidutuskohtauksen, mutta päähenkilöistä en oikeastaan saanut mitään ulkomuodollista käsitystä.

Suosittelen niille, jotka pitävät raaoista kohtauksista ja eksoottisista merimaisemista.

Lilja, 11

 

***

Storm Sisters on kirjasarja, joka perustuu siihen, että on perustettu Stormien yhdistys. Stormien yhdistys on merirosvojoukko, joka on köyhien suojelia. Stormeja on kuollut tuhon päivänä suuri määrä, koska tuolloin Stormien laivaan hyökkäsi suuri joukko ”kasvottomia sotureita”. Vain viisi teini-ikäistä tyttöä jäi jäljelle.

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa, josta kerron nyt tarkemmin, tytöt seikkailevat pitkin maailman meriä saadakseen itselleen rehellisesti ansaitun laivan ja karkaavat vihollistaan Zhang Taoa, joka sattuu olemaan myös yhden tytöistä isä. He myös taistelevat Roger Barrishia vastaan ja voittavat osittain.

Mielestäni kirja on seikkailuromaani, ja siinä ei ole opetusta. Mielestäni kirja on suunnattu sekä tytöille että pojille. Lukijana olen huomannut, että kirja sopii parhaiten seikkailunhaluisille 10-15 -vuotiaille nuorille, mutta se sopii hyvin myös aikuisille.

Mielestäni kirjaa voisi verrata merirosvokirjoihin. Kirja on tyypillinen merirosvoromaani, jonka päähenkilöt ovatkin tyttöjä.

Kirja on jännittävä ja sen juonimaailma on vauhdikas. Juonen sisällä on monia pienempiä juonia, joista ei meinaa saada selkoa, mutta uskon, että seuraavissa osissa ne kyllä selviävät. Jos kirjaa lukee tarkkaan, huomaa, että voi lukea ”rivien välistä” pieniä juoniselostuksia.

Kun luin kirjaa olin hyvin jännittynyt, ja en voinut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin luku oli luettu loppuun. Kirja herätti minussa ihastusta, kiinnostusta ja ehkä vähän pelkoa.

Jos kirjasta tehdään myöhemmin elokuva, suosittelen katsomaan sen ennen kuin luet kirjan, koska sen jälkeen kirjan ymmärtää paljon paremmin.

Lotta, 11

***

Mintie Dasin kirjoittama Storm Sisters kertoo viidestä tyttömerirosvosta, Charliesta, Raquelista, Sadiesta, Ingelasta ja Liusta. Nämä julkisilla paikoilla pojiksi pukeutuneet tytöt kutsuvat itseään pireteiksi ja seilaavat keskenään merillä Liun isältä varastetulla laivalla. Tyttöjen tehtävänä on jatkaa heidän perheensä, Stormien, perinnettä etsimällä maailman vedet puhdistavaa liriumia. Kirjan juoni on mielenkiintoinen, mutta nuoremmille lukijoille teksti saattaa olla hieman liian väkivaltaista.

Kirjailija yrittää kirjassaan sanoa, että tytötkin voivat olla fiksuja ja urheita, mikä onkin ihan tosiasia. Kirjan aihe on hyvä ja puhutteleva, mutta se ei mielestäni sovi lasten- ja nuortenkirjaan. Vaikka naisia ei aina ole hyväksytty, on kirjasta tehty hieman liian feministinen. Jos joku hieman nuorempi lukisi tämän kirjan, hän saattaisi saada väärän kuvan maailmasta. Miehetkin voivat olla ystävällisiä, eikä historiankirjoissa ole sorrettu naisia.

Tästä kirjasta mieleeni tulee hieman Maria Turtschaninoffin kirjoittama Maresi, jossa tytöt asuvat luostarissa, johon miehiltä on pääsy kielletty.

Kirja on mielestäni suunnattu 12–15-vuotiaille tytöille, jotka tykkäävät lukea hieman pidempiä kirjoja. Poikia tämä kirja ei taida oikein kiinnostaa, sillä kirja on päähenkilöitä myöten täynnä tyttömäisiä juttuja.

Aada, 12

 

***

SEKOILEVAT TYTTÖPIRAATIT MAAILMAN MYRSKYISSÄ

Storm Sisters- kuohuva maailma kertoo Charliesta, Liusta, Sadiesta, Raquelista ja Ingelasta, viidestä tytöstä, jotka sekoilevat ympäri meriä 1780-luvulla yrittäen selvittää, kuka tappoi heidän vanhempansa. Keskellä seikkailuja he laukovat muutaman Stormin elämänfilosofian, riehuvat railakkaasti Shanghain torilla, liittoutuvat Hylkiöiden kanssa, yrittävät pelastaa sulttaaneja ja prinsessoja, saavat maailman isoimman kauppayhtiön vihat niskoilleen ja pakenevat pahaa isi-kultaa, joka hakkaa palvelijoita bambukepillä.

En ole ihan varma, pidinkö kirjasta vai en. Alku oli kankeaa eikä minua millään huvittanut lukea eteenpäin. Kun pääsin vauhtiin, oli edelleen hieman hankala ryhtyä lukemaan, mutta lukiessani kirjaa ei olisi halunnut laskea käsistään.

Kirjassa on hyvin luotu, kiinnostava maailmankuva ja pidin kuvailuista. Siitä huomaa kirjailijan matkustelleen paljon. Eksoottiset tapahtumapaikat on helppo nähdä mielessään ja meren arvaamattomuutta on korostettu jännittävästi. Välillä tuntuu kuitenkin kuin jotkut toimintakohdista olisivat ennalta-arvattavia, eikä tarina etene niissä sulavasti.

Päähenkilöt ovat aika kliseisiä ja niistä puuttuu omaperäisyyttä. Sen aikaisista laivoista ja tavoista on juuri sopivasti tietoa ilman, että se kuulostaa puisevalta. Jotkut kohdat tuntuvat ärsyttävän hämäräperäisiltä, mutta Kuohuva maailma onkin vasta sarjan ensimmäinen osa.

Jos olisin löytänyt kirjan kirjastosta, olisin taatusti lainannut sen, mutta jos tarjolla olisi ollut parempi kirja, en ehkä olisi lukenut Storm Sistersiä ensimmäisiä lukuja pidemmälle. Onneksi luin, sillä loppujen lopuksi pidin kirjasta melko paljon. Luen varmasti toisen osan, kunhan se ilmestyy, vaikkei kirja ollutkaan mikään suosikkini.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät tyttöenergiasta, mysteereistä, toiminnasta, eivätkä kyllästy, vaikkeivät jotkut kohtaukset sitä parasta antia olekaan. Ihan herkimmille kirjaa en suosittelisi, sillä veri roiskuu Charlien sivaltaessa salamurhaajia miekalla, ja kuolema liippaa läheltä useammassakin kuin yhdessä kohtaa.

Siiri, 14

 

***

(* = sarkasmivaroitus)

Kirja-arvosteluni kertoo Mintie Dasin esikoisromaanista Storm Sisters – Kuohuva maailma. Kirja kertoo viidestä nuoresta tytöstä, Raquelista, Charliesta, Sadiesta, Liusta ja Ingelasta, jotka seikkailevat pitkin maailman meriä Liun isältä Zhang Taolta varastetulla laivalla. Kiinnostavaa, eikö?* Tyttöjen maailmanpelastajaperheet, eli nk. Stormit, ovat kuolleet taistelussa noin vuotta aiemmin, ja tytöt haluavat jatkaa heidän perinnettään etsimällä maailman vedet puhdistavaa ihmeaine liriumia.

Kirjasta löytyy otsallakin katsoen yksi sanoma, ja se on se, että myös tytöt ovat urheita ja älykkäitä, mikä onkin täysin totta. Kirjailijalla on vain huono näkökulma asiaan. Hän kirjoittaa johdannossaan: ’’Historiankirjoissa uskotellaan, etteivät tytöt ole älykkäitä, urheita tai voimakkaita. Kirjoitin tämän kirjan osoittaakseni, että me olemme juuri sellaisia.”

Voisiko kirjailija etsiä minulle sellaisen historiankirjan, jossa uskotellaan tällaista? Harva nuortenkirja sisältää mitään aatetta, mutta tämä kirja, tai ainakin kirjailijan sanoma, on jollakin tapaa feministinen. Yksi asia pisti myös silmään. Kirjan miehet on kuvattu sortajina tai muuten pahoina ihmisinä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Liun mielivaltaisesti orjiaan hakkaava isä. Miksi miehet piti esitellä kirjassa pahoina ja sydämettöminä ihmisinä? Olisi sen voinut muullakin tapaa tehdä.

Kelle kirja oli sitten suunnattu? Itse suosittelisin tätä kirjaa minun ikäisilleni tai vähän nuoremmille tytöille. Voisin itse asiassa lyödä vetoa, että olen ja tulen maailman loppuun asti olemaan ainoa miespuolinen henkilö, joka lukee tätä kirjaa. Mutta monille tytöille ja kirjailijan tapaan ajatteleville henkilöille tämä voi olla oikeastaan erittäin hyväkin kirja.

Kirjaa on suhteellisen vaikea verrata muihin lukemiini kirjoihin, sillä en ole lukenut juurikaan tuollaisia tyttökirjoja. Siitä löytyy kuitenkin jotain samankaltaisuuksia lukemani kirjan Haaksirikkoiset (Brian Jacques) kanssa. Molemmissa seikkaillaan ympäri maailmaa ja pääosin meriteitse. Sillä erotuksella, että itse en päässyt Storm Sistersin juoneen mukaan missään kohtaa.

Harmi sinänsä.

Oma mielipiteeni kirjasta on varmasti tullut varsin hyvin esille. Heti kirjan ensimmäinen lause kertoo, minkälaisesta kirjasta on kyse: ’’Rakas päiväkirja. HUPS, pitääkin muistaa, ettei tämä ole päiväkirja, tai Charlie pillastuu’’. Tämä lause paljasti heti, ettei kirjaa ole edes tarkoitettu miespuolisten lukijoiden luettavaksi. Kirja, tai se osa, mitä siitä luin, oli varmasti yksi huonoimmista ikinä lukemistani kirjoista, ellei huonoin. No, nyt olen ainakin yhtä kokemusta rikkaampi.

TÄHDET: 0/5

PS: Yleensä lopetan kirjan lukemisen 50 sivun jälkeen, jos kirja on mielestäni surkea. Nyt voimat eivät enää riittäneet kääntää sivua 155.

Aleksi, 15

KIRJA 4.
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

 

ramboMitä muita palkintoja Finlandia Juniorin lisäksi voisi teokselle myöntää?

 

 

 

RAIVOSTUTTAVIN SIVUHENKILÖN ESIINTULO -PALKINTO

Nadja Sumasen kirjalle Rambo myönnetään palkinto raivostuttavimmasta sivuhenkilön esiintulosta. Palkintoa suorastaan vetää puoleensa perhe, johon kuuluvat Reetta, Panu ja lopulta tämän palkinon napannut Liina. Kirjailija kuvailee alusta alkaen tyttöä niin hyvin, että heti tulee sellainen ”mä vihaan sua” -fiilis. Onnittelut palkinnon ylivoimaisesta voitosta!

Kerttu, 13

***

PARAS KESÄTARINA -PALKINTO

Rambon kesä saa yllättävän käänteen: mökkiloma äidin poikaystävän, Rotan, kesäpaikassa. Tai no, ainakin siihen asti, kun Rotan sisko Reetta, hänen miehensä Panu ja heidän tyttärensä Liina saapuvat mökille.

Perustelut: hyvää kuvailua, tuotemerkkien käyttöä ja autolla ajelua. Erilaisia murteita ja karkkia. Ehkä jopa pari ärsyttävää sivuhenkilöä.

Kesällä tapahtuu kaikenlaista, mutta tekeeko Rambo lopulta käsillä roikkumisen maailmanennätyksen, kun mummelit roikkuvat housuissa? Rambo ei luovuta; saunassa ollaan niin kauan kuin pystytään, vaikka korvat kipristyvät ja nahka palaa.

Lilja, 11

***

SUURIN MÄÄRÄ ONGELMIA -PALKINTO

Rambo voittaa Suurin määrä ongelmia -palkinnon, sillä lähes jokaisella kirjan henkilöllä on jonkinlaisia ongelmia. Tämä on mielestäni hyvää vaihtelua kirjoihin, joissa kaikki sujuu aina kuin siinä kuuluisassa Strömsössä.

Pidän kirjassa siitä, kuinka kaikki ongelmia yritetään jollain tapaa ratkoa. Esimerkiksi Reetalla, joka väheksyy ”itseään ongelmallisempia ihmisiä”, on itsellään myös melko iso ongelma. Hän on mahdollisesti työnarkomaani ja/tai narsisti.

Kirjasta ei oikeasti taida löytyä yhtään ongelmatonta henkilöä, jolla on jokin vaikutus tarinaan. Kirjailija Sumanen työskentelee toimintaterapeuttina, joten hän on uransa aikana varmasti nähnyt paljon erilaisia ongelmia omaavia ihmisiä ja saattanut myös ottaa näiltä piirteitä esikoiskirjaansa.

Rambo on siis vuoden 2015 Suurin määrä ongelmia -palkinnon ylivoimainen voittaja. Onnea!

Aleksi, 14

***

ÄRSYTTÄVIMMÄT SIVUHENKILÖN VANHEMMAT -PALKINTO

Rambossa esiintyy koko kirjallisuuden ärsyttävimmät sivuhenkilön vanhemmat: Reetta ja Panu, Liinan vanhemmat, eivät tule ollenkaan toimeen. Kun Panu innostuu grillaamisesta, Reetta ryhtyy kasvissyöjäksi. Kun Panu lähtee golfaamaan, Reetta lähtee mahdollisimman kauas Saarenmaalle joogaretriittiin imeskelemään ituja, kuuntelemaan, kun gongi soi ja venyttelemään.

Reetta ja Panu ovat kauniisti rakennettu pariskunta,ja heidän välisensä inhon voi haistaa herkilläkin nenäkarvoilla. Heidän vihansa toisiaan kohtaan lähentelee jos suurinta vaara-astetta, eivätkä he välitä tuon taivaallista 14-vuotiaasta tytöstään.

On sääli, kuinka Reetan ja Panun suuri ja surullinen suhde pilataan lopussa, kun he eroavat. Mielestäni heidän pitäisi voittaa myös ”Surkeimmat vanhemmat-”, ”Nihkein suhde-” ja ”Miksi edes menitte naimisiin” -palkinnot. He ovat takuulla koko lastenkirjallisuuden epäsopivin pari.

Siiri, 13

Kirjallisuuspiiri aloitus 1

KIRJA 3.
Anneli Kanto: Radio Korvatunturi (Karisto 2015)

radiokorvatunturi

Radio Korvatunturi on kepeästi kirjoitettu kirja, jonka voi lukea ainoastaan kerran vuodessa: jouluna.

Radio Korvatunturi kertoo porosta nimeltä Pate Poronpapana, joka ei tule toimeen työparinsa Tonttu Ärtsyn kanssa. Jotta kaksikko ei sössisi vuoden tärkeintä päivää, heidät päätetään erottaa toisistaan. Pate jää Korvatunturille yksinään sairaan Joulumuorin kanssa ja Ärtsy pääsee Tampereelle. Pate on yksinäinen ja lähtee sekoilemaan paikkoihin, jotka ovat poroilta kiellettyjä. Lopulta Pate eksyy Radio Korvatunturin tiloihin.

Pate on päähenkilönä hauska, mutta hieman ajattelematon. Hän puree työpariaan ja unohtaa sairaan Joulumuorin. Lopuksi hän parantaa tämän tunkemalla sinappia Joulumuorin varpaanväleihin.

Radio Korvatunturi on hauska kirja, jota suosittelen lukemaan joulun alla. Muuten kirjalla ei olekaan minkäänlaista virkaa. Se on tarkoitettu aikuisille, jotka lukevat lapsille iltasatuja, ja siinä esiintyy paljon aikuisten huumoria lasten höpinöiden lisäksi.

Tontut ja porot on nimetty mielikuvituksella ja hauskasti. On myös mukavaa, että osa tontuista puhuu murteita. Pidin kirjan hauskoista vitseistä, mutta tuntui, että se on kirjoitettu liian nopeasti.

Oli häiritsevää, että kirjassa oli 23 lukua, sillä se olisi hyvä joulukalenterina. Yksi luku per päivä. Kaiken kaikkiaan Radio Korvatunturi on ihan ok kirja, jonka lukemisesta pitää, mutta jota ei välttämättä muista jälkeenpäin.

Siiri, 13

***

Radio Korvatunturin lukijaryhmä selviää heti kantta katsoessa. Kirjan kannessa säheltävä poro ja paperitaikinalta näyttävä kärpänen paljastavat sen lastenkirjaksi, minkä takia suhtauduin pienellä varauksella.

Kirja kertoo Pate Poronpapana -nimisestä porosta, joka joutuu riitoihin ajajansa Ärtsyn kanssa. Pate joutuu jäämään Korvatunturille muiden lähtiessä jouluna joulukaduille. Samalla Joulumuori sairastuu, ja Pate yrittää auttaa häntä. Lopulta Pate kuitenkin päätyy Radio Korvatunturin studioon ja tapaa Joulukärpäsen.

Pate unohtaa hetkessä oman tylsän itsensä ja muuttuu räväkäsi radiojuontajaksi. Siinä saavatkin sitten muut ihmetellä, miksi radiosta kuuluu tuttujen joululaulujen sijaan hevimetallia.

Kirja yllätti minut täysin. Sitä ei ollut hankalaa lukea, kuten edellistä nuoremmille suunnattua kirjaa, jonka luin. Se on kirjoitettu samaan tapaan, miten itse nuorempana kirjoitin ja osittain vieläkin kirjoitan. Tästä johtuen minun on pakko myöntää, että kirja on itse asiassa todella hyvä.

Kerttu, 13

***

Luin Anneli Kannon kirjoittaman kirjan Radio Korvatunturi. Kirja kertoo Korvatunturilla asuvasta Pate Poronpapana -porosta, joka on kova sähläri. Sen takia hän ei pääse joulukadulle työparinsa tonttu Ärtsyn kanssa. Pate jää Korvatunturille ja eksyy Radio Korvatunturin studioon. Pate päättää juontaa valtakunnallisen jouluohjelman, eikä se suju ilman kommelluksia. Pate soittaa radiossa käytännössä kaikkea muuta musiikkia paitsi joulumusiikkia. Kaikkia se ei miellytä…

Kirja on hauska, ja se sopii hyvin joulunodottelukirjaksi. Hahmoja ei ole kuitenkaan mietitty tarpeeksi tarkkaan, vaikka eivät ne huonoja ole. Kuvailuakin kirjassa oli jonkin verran, mutta loppujen lopuksi aika vähän.

Kirja ei ole mikään maailmankirjallisuuden klassikko, mutta silti ihan mukava. Siinä käsitellään Korvatunturin joulua mielestäni liian pinnallisesti ja nykyaikaisesti. Ehkä tällä ilmaistaan, että Korvatunturin on kehityttävä.

Kirjassa on lastenkirjoille tyypillisesti onnellinen loppu. Se onkin tarkoitettu ehkä noin 10-vuotiaille, mutta en usko sen käyvän tylsäksi aikuisillekaan.

Aleksi, 14

***

Radio Korvatunturi on mielestäni suunnattu 7-10-vuotiaille. Se on hauska hyvän maun rajoissa. Henkilöhahmojen nimet ovat omalla tavallaan hauskoja, mutta hieman lapsellisia, kuten Pate Poronpapana. Tarinassa on perusjuoni: ongelma, joka pitää ratkaista.

Jos olisin sen ikäinen, että kirja olisi ikäisilleni tarkoitettu, kirja saattaisi olla yksi lempikirjoistani, koska tapahtumat ovat hauskoja.

Kirja sopii hyvin joulun odotukseen. Ja vaikka jouluaiheisia kirjoja on paljon, tämä ei ole samanlainen kuin ne lukuisat tonttujen puuronsyöntikilpailut.

Aada, 12

***

Joulu on tulossa, mutta Pate ja Ärtsy eivät vain tule toimeen.Lopulta Pate joutuu jäämään muorin avuksi Korvatunturille. Poro päätyykiin pian Radio Korvatunturin ”tsudioon”. Mutta mitä sitten tapahtuu?

Kirja on hauska, mukaansatempaava ja helppolukuinen. Se on tosin vain vähän suoraviivainen, ja lukuja on jostain syystä vain 23, ei 24. Sillä ei toisaalta ole väliä, kuinka vanhana saa käsiinsä Radio Korvatunturin, sillä pienemmätkin saattavat kiinnostua Zagge Zorggaraudan jorinoista.

Tänä jouluna radiosi ei ole rikki, vaikka joululaulut ovat loppuneet!

Lilja, 11

 

KIRJA 2.
Satu Mattila-Laine: Parantola (Karisto 2015)

parantola_markkinointi

Kirjan vuoden valtakunnallista lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa vietettiin 12.–18.10. Viikon tavoitteena oli nostaa esiin kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä lukuharrastusta, mutta myös lasten oma ääni ja ajatukset kirjallisuudesta. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden äärelle pysähtyi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka vastaanotti syyskuussa Lastenkirjainstituutin kirjallisuuspiiriläisten hänelle asettaman lukuhaasteen. Ryhmä halusi haastaa presidentin lukemaan Satu Mattila-Laineen esikoisteokseen Parantola (Karisto 2015), jonka he itse ovat lukeneet syksyn aikana.

Haasteen pääsette katsomaan täältä:
Lukuhaaste presidentille

Presidentin vastine:

“Oikeastaan en ihan tarkkaan tiennyt, mitä odottaa, kun sain Lasten kirjallisuuspiiriltänne haasteen lukea Satu Mattila-Laineen esikoisteoksen Parantola. Oli nimittäin kulunut melkoisesti aikaa edellisen nuortenromaanin lukemisesta.

Ja taitaa kulua edelleenkin. Parantola kyllä kertoo nuorista, mutta eri tavoin kuin hatara muistoni nuorisokirjoista edellyttäisi. Tämän kirjan juoni, fantasia, juoksuttaa mukanaan lukijan iästä riippumatta. Teksti sinänsä on lyhyttä ja selkeää ilmaisua, ehkä sen muodossa onkin huomioitu nuori lukijakunta, muttei se vanhempaakaan häiritse.

Pidin fantasian kehittelystä. Vintageharrastuksen ja epilepsian kautta Elisan nykypäivä kiinnittyy hyppyyn 30-luvun parantolaan niin, että koko tarina vaikuttaisi uneksi luonnolliselta, jos se unta olisi ollut. Mutta fantasiallekin se tarjoaa selkärankaa.

Itse parantolan ja sen tapahtumien kuvaus on karua ja aidontuntuista ja sellaisenaan ofottamaani etäämpää nuorisokirjallisuudesta”

– Sauli Niinistö, Tasavallan presidentti

Kirjallisuuspiirin arviot:

Katso videokritiikit!
Aleksin videokritiikki
Aadan videokritiikki
Kertun videokritiikki
Lottan videokritiikki

Elisalla on salaisuus, epilepsia. Parantola kertoo tytöstä, joka joutuu epilepsiakohtauksen saattelemana 1930-luvun kaatuvatautisten parantolaan. Hänen oppaanaan toimii Anna, joka on myös epileptikko. Arki parantolassa on rankkaa, mutta miten Elisa pääsee takaisin 2000-luvulle?

Kirjassa voisi olla enemmän kuvailua, ja tarina voisi olla hiukan pidempi. Pidin siitä, kuinka kirjailija oli ottanut selville 1930-luvusta ja sen arjesta, toisin kuin Elisa, joka tiesi aluksi vain 1930-luvun tyylistä ja vaatteista.

Sopii myös pojille!

Lilja, 11

***

Parantola kertoo 15-vuotiaasta Elisasta joka sairastaa epilepsiaa ja pitää vintagevaatteista. Rajun epilepsiakohtauksen jälkeen Elisa löytää itsensä 1930-luvun kaatumatautiparantolasta. Hän ystävystyy parantolassa asuvan tytön, Annan, kanssa ja yrittää päästä takaisin omaan aikaansa.

Kirjasta huomaa, että se on kirjailijan ensimmäinen kirja. Välillä tapahtumia ja hahmoja kuvaillaan tarkasti, mutta välillä ei ollenkaan. Olisin kaivannut enemmän tietoa päähenkilöstä, Elisasta. Hänestä kerrotaan vähän, ja hän jää hieman ohueksi.

Koko tarina on kuvattu Elisan silmin, mutta tuntuu, että hänellä ei ole paljoakaan omaa tahtoa, vaan hän menee muiden mukana. Kirjassa kerrotaan kuitenkin todenmukaisesti, millaista oli elämä 1930-luvulla ja miten sen aikaisia epileptikoita hoidettiin.

Pidin siitä, kuinka todellinen 1930-luku oli aivan erilainen kuin mitä Elisa oli kuvitellut. Koska Parantolassa kerrotaan epilepsiasta erittäin tarkasti, se voisi olla jopa tietokirja epilepsiasta. Tuntuu, että kirjailija ei kuitenkaan ole halunnut tehdä tietokirjaa, vaan on rakentanut ihan mukiinmenevän tarinan epilepsia-asioiden ympärille.

Parantola on ihan hyvä kirja, jonka lukemista en inhonnut, mutten myöskään nauttinut. Sen ohut päähenkilö ja epätasainen kerronta eivät kauheasti haittaa lukukokemusta, mutta häiritsevät jälkeenpäin. Tämän kirjan ansiosta tiedän paljon enemmän epilepsiasta, mutta mitään muuta en kirjasta varmaan tule muistamaankaan. Vaikka Parantola sisältää muutamia jännittäviä kohtauksia, se ei silti jää mitenkään merkittävästi mieleen.

Suosittelen kirjaa yli 11-vuotiaille, sillä muutamat tapahtumat ovat aika rajuja. Jos pitää historiallisista asioista ja on kiinnostunut epilepsiasta, Parantola on taatusti oikein hyvä kirja. Jos arvostaa tarkkaan suunniteltuja ja juoneltaan korkeatasoisia kirjoja, Parantola on luultavasti ajanhukkaa.

Siiri, 13

***

Teos nimeltä Parantola kertoo 15-vuotiaasta tytöstä, jonka nimi on Elisa. Hänellä on salaisuus: epilepsia. Voimakkaan epilepsiakohtauksen saattamana Elisa joutuu 1930-luvun parantolaan. Hän löytää parantolasta ystävän nimeltä Anna. Kaikki ei kuitenkaan mene juuri niin, kuin tytöt olisivat halunneet, sillä parantolan johtajalla on pahoja suunnitelmia tyttöjen varalle.

Minun mielestäni tämä teos on mukava, hauska, koskettava ja sellainen, että jos sitä teosta on alkanut lukea, sitä ei voi enää laskea pois kädestään ja lopettaa lukemista.

Teos on mukava, koska epileptikkotytöt pystyvät samaistumaan kirjan päähenkilöihin, ja uskon, että teoksen aihepiiri kiinnostaa monia. Teos on hauska, koska kirjassa tapahtuu asioita, joita ei pysty ennalta arvaamaan, ja siinä tapahtuu myös asioita, jotka saivat minut nauramaan. Teos on koskettava, koska siinä tapahtuu asioita, jotka ovat erittäin onnellisia.

En pystynyt lopettamaan teoksen lukemista, koska kirjassa tapahtui uusia asioita koko ajan. Jos teoksen lukemisen olisi lopettanut, olisi joutunut aloittamaan alusta, koska ei olisi enää muistanut, mitä kaikkea oli tapahtunut aiemmin. Edellä mainittujen ja muidenkin syiden johdosta minä olin aivan ihastunut tähän teokseen. En pysty vertaamaan tätä teosta mihinkään muuhun, mitä olen lukenut, koska tämä teos on täysin erilainen kuin ne, mitä minä yleensä luen.

Lotta, 11

 

KIRJA 1.
Andy Stanton: Herra Gummi & voimakivet (Schildts & Söderströms 2015)

 

Gummi

Keskustelua kirjasta Lastenkirjainstituutissa 3.10.2015

Kerttu:

“Heti kirjaa nopeasti selaamalla tai vain kantta katsomalla näkee helposti, millaiselle lukijaryhmälle kirja on suunnattu. Valitettavasti en itse siihen kuulunut, joten suhtauduin kirjaan pienellä varauksella. Kirja näyttää siltä, mistä kertooo. Se on ehdottomasti plussaa. Juoni on kyllä hyvä, ja kuvat siihen sopivia. Henkilöhahmojakaan ei ole liikaa eikä liian vähän. Huolimatta siitä, etten ollut lukenut kirjasarjan kolmea ensimmäistä osaa, pysyin hyvin kärryillä kirjan tapahtumista. Kirja on siis huolella tehty. Siinä on sopivat kuvat ja kirjoitusasu, mutta se sopisi paremmin ensimmäisen tai toisen luokan lukutunnille kuin scifiin ja fantasiaan tottuneen nuoren lukemistoon.”

Aada:

“Mielestäni kirja on sekava: siinä on oudot kuvitukset ja liian nopea juoni. Teksti on välillä hauskaa, vaikkakin sekavaa. Kirjassa on liikaa henkilöhahmoja, joista ei kerrota aikaisemmin. Kuvituksessa ihmetyttävät oudot tahrat joka paikassa.”

Aleksi:

“Sekava kirja, jota en olisi välttämättä itse valinnut. Kirjan huumori on omalaatuista ja hiukan erikoista. Juoni etenee liian nopeasti, ja sanavalinnat ovat kummallisia, mutta eivät nyt mitään huonojakaan. Kuvituksen ihmeelliset mustetahrat sivuilla häiritsevät, ja tuntuu kuin kuvitus olisi tehty humalassa… Jäin miettimään, kuka ihme on herra Gummi, ja sen selvittämiseksi olisi ehkä pitänyt ensin lukea aiemmin ilmestyneet kirjat. Luulen, että kustantaja on sanonut kirjailijalle kirjan olevan liian lyhyt, ja sen takia kirjailija on kirjoittanut luvun 3 uudestaan kahdeksaan kertaan Kirja itsessään on kyllä ihan hauska, jonkinlainen köyhän miehen Roald Dahl.”

Siiri:

“Herra Gummi on omituinen kirja sekavalla juonella ja sekavilla henkilöhahmoilla. Huumoria lauotaan täysillä koko ajan, ja kirjassa on hyvää huumoria runsaan huonon huumorin seassa. Jotta kirjasta olisi voinut nauttia, olisi täytynyt varmaan lukea muutkin osat. Mielestäni kirja sopisi itseäni hieman nuoremmille lukijoille. Kirja herätti monia kysymyksiä. Kuka ihme on herra Gummi? (Pahis?) Miksi ihmeessä lastenkirjassa on juopotteleva vanha mummo? (Ilmeisesti naurattamaan aikuisia.) Yritetäänkö piparkakku-ukon kuolemalla ja ylösnousemuksella viitata Jeesukseen? Päähenkilöstä, Pollysta, olisi saanut kertoa enemmän. Kirjan perusteella sain tietää hänestä vain, että hän syö aamupalaksi rapeita pikkuleopardeja ja puhuu hassusti.”

Lotta:

“Kirja voi tuntua sekavalta, jos ei ole lukenut aiempia osia, ja se on selvästi sarjakirja. Kirjassa on yllättäviä juonenkäänteitä. Se on jännittävä ja nopeasti luettava, eikä sitä voi jättää kesken. Huumori on ällöä. Mielestäni kirjassa puhutaan selvästi tampereen murretta.”

 

MILLAINEN LUKIJA VOISI KIINNOSTUA HERRA GUMMISTA?

Loikkija ei saa selville Herra Gummi ja voimakivet -kirjan juonta, mutta nauraisi monelle kirjan hauskalle kohdalle. Hän voisi luke (ts. loikkia) toisenkin samanlaisen kirjan. Mutta vain vitsien takia.

Aada

Virkeilijää ei luultavasti kiinnostaisi kirja Herra Gummi ja voimakivet, sillä se on niin mielikuvituksellinen, että asiavirheitä ei juuri ole. Häntä rupeaisi ehkä häiritsemään, että kirjailija on korjannut itse ainoan isomman virheen (sivulla 140).

Kerttu

Jonne ”lukisi” Herra Gummi ja voimakivet -kirjasta ainoastaan takakansitekstin ja lähtisi sitten joko skeittamaan tai pelemään sotapelejä. Toivomme, että hän palattuaan ulkoa/pelikoneen äärestä huomaisi kirjan, lukisi sen, pitäisi siitä ja alkaisi lukea enemmän kirjoja.

Aleksi

Välttelijä kysyisi vain: ”onko pakko puhuu kirjoist?”

Siiri

Kuvittelija olisi aivan onnessaan, koska juoni oli niin sekava, että on haastetta tehdä uusi. Kuvittelija ei pitäisi kirjan kuvista, koska ne eivät ole poispyyhittäviä.

Lotta