Selkokirja käteen!

Koulut ovat alkaneet ja oppilaat ovat pian kilvan kirjojen kimpussa.

Pirkanmaan lukudiplomi päivitettiin sopivasti alakoulun osalta, yläkoulun kirjavalinnat käydään läpi alkusyksyn aikana. On selvää, että valikoimissa tulee olla jokaiselle jotakin: paksuja kirjoja ahmijoille ja ohuempia kirjoja heille, joiden lukuinto on vielä hakusessa. Helppolukuisia ja selkokirjoja onkin mukana jokaisella luokka-asteella aiempaa enemmän. Ensi kertaa mukana on omat listansa mukautettuun opetukseen.

Selkokirjoja on ilmestynyt Suomessa 1970-luvulta alkaen, jolloin kohderyhmäksi ajateltiin erityislapset ja ikäihmiset. Nyt selkokirjoista hyötyvien joukko on isompi. Selkokirjoja voi tarjota kotoutuville ja uussuomalaisille lapsille mutta myös kaikille, joiden on vaikea saada lukemisesta kiinni – teini-ikäisiä unohtamatta. Suomenruotsia äidinkielenään puhuvat lapset pääsevät selkokirjojen avulla osaksi suomalaista kirjallisuuskaanonia.

Selkokeskuksen verkkosivujen mukaan kohderyhmään kuuluu Suomessa hyvinkin puoli miljoonaa ihmistä. Onneksi selkokirjoja  julkaistaan nyt aiempaa enemmän. Tähän saakka vuosittain ilmestyvistä yli 1000 lasten- ja nuortenkirjasta vain kymmenisen kappaletta on ollut suomenkielisiä selkokirjoja; suomenruotsalaisia ilmestyy satunnaisesti.

Opettajat ovat selkokirjoista kiinnostuneita ja vinkkaavat niitä mielellään oppilailleen. Selkokirjoja voi lukea sekä luokissa että kotona ääneen. Olisi hienoa, jos vanhemmat voisivat ostaa selkokirjoja kirjakaupasta ja että perheet löytäisivät selkokirjahyllyt kirjastosta kysymättä. Mutta ellei löydy, kysytään!

SELKOKIRJAT
Tässä valikoima 2000-luvulla julkaistuja selkokirjoja Lastenkirjainstituutin kokoelmista.

HELPPOA JA HYVÄÄ -selkokirjaesitys
Tässä opettajille pitämäni esittely selkokirjoista tammikuussa 2017.

Katso myös Onnimannin 2/2017 Lukutikku-palsta.

Kirjaston kuulumisia 2017
Historiaa ja tätä päivää (4/ 2017)
Lastenkirjojen käännöksistä (3/2017)
Pinokkion ja muiden seikkailuja (2/ 2017)
Kirjaston lukuseikkailu alkakoon Lepsusta (1/2017)