Punni-kirjallisuuspalkinto

iso_punni_tekstiLastenkirjainstituutin Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan keväällä 2019 kolmannen kerran. Palkinto jaetaan kotimaiselle lasten- ja nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Palkinnon arvo on 4000 euroa ja se tullaan jakamaan vuosina 2017–2020.

Ensimmäisen Punni-palkinnon saivat vuonna 2017 Elina Hirvonen ja Ville Tietäväinen kuvakirjasta Näkymätön (Lasten Keskus). Vuonna 2018 Punni-palkinto myönnettiin Riina Katajavuorelle ja Salla Savolaiselle kirjasta Mennään jo naapuriin (Tammi).

 

Palkintoraadin valitsee vuosittain Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen hallitus. Raati koostuu 4-5 jäsenestä, joista yksi on kiinteä jäsen Lastenkirjainstituutin henkilökunnasta, yksi jäsen Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksestä ja yksi nuorisojäsen (alle 18-vuotias). Mukaan kutsutaan vuosittain myös 1–2  erikseen valittavaa asiantuntijajäsentä.

Vuoden 2019 palkintoraadin asiantuntijajäseniksi on valittu kuvittaja Sari Airola ja kirjailija Tuula Korolainen, Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen jäsenedustajaksi luokanopettaja Sirpa Riikonen-Mialon ja nuorisojäseneksi lukiolainen Wilma Bruun. Raadin puheenjohtajana toimii Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen.

Lue lisää:

Jako-ohje 

Punni-palkinto 2018 (palkintotiedote, PDF)

Punni-palkinto 2017 (palkintotiedote, PDF)

Valokuvia ensimmäisen Punni-palkinnon jaosta

Miksi juuri Punni?

Kirsi Kunnaksen (s. 1924) Punni on hauska ja viisas kertomus erilaisuuden hyväksymisestä (Tiitiäisen tarinoita, WSOY 1957). Punni-jänis on toisenlainen kuin muut, joiden mielestä Punnin kaltaista ei voi ollakaan. Kunnaksen suostumuksella Punni rohkaisee nyt oman palkinnon myötä lastenkirjallisuuden tekijöitä luomaan raikkaita ja arkailemattomia teoksia nykylapsille ja tuleville sukupolville. Kirsi Kunnas on rakastettu lastenkirjailija ja moderni alan uudistaja.